Nose Workin alkeet

Nose Workissa ideana on etsiä tiettyä hajua (Suomessa kilpailuissa eukalyptus, laventeli ja laakerinlehti) ja ilmaista hajun paikka ohjaajalle. Virallisissa kilpailuissa on neljä osiota: laatikkoetsintä, sisäetsintä, ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Hajutunnistuksesta Nose Work eroaa siten, että se on tosiaankin myös kilpailulaji ja siinä ruoka pidetään mukana hajun yhteydessä lähes viime metreille asti, kun muissa hajutunnistusharrastuksissa tyypillisesti etsitään alusta asti pelkkää hajua.

En ole vieläkään saanut tilattua sitä Nose Work -hajua, mutta aloiteltiin Nose Work nyt ilman hajua, pelkällä ruualla, ja otetaan eukalyptus mukaan heti kun se saapuu. Aloitettiin laatikkoetsinnällä, joka on varmaankin se helpoin aloituspiste. Tässä videota kissojen toisesta treenikerrasta, jossa niiden siis tarvitsee vain hakea herkut laatikoista. Kiira ja Tomu harjoittelevat valjaat päällä ja niillä on viimeisellä toistolla myös tyhjä laatikko, Eemeli kaipasi vielä vähän rohkaisua laatikoiden itsenäisessä etsimisessä, joten se harjoittelee ilman valjaita ja kaikissa laatikoissa on herkkuja.

Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua! Kamera nappaa lisäksi jostakin hirveää surinaa, pahoitteluni myös siitä.

Erilaiset oppijat

Jos ette halua kuunnella mun ääntä tai haluatte keskittyä kuuntelemaan naksautusten ajoitusta (joista muutama on kyllä ihan pielessä), videosta löytyy myös toinen versio ilman mun höpötyksiä.

Mitä mieltä olette, toimiiko selostettu treenivideo?

Muoks, tuli vielä mieleen juttu, joita en muistanut mainita. Videolla sanon että Eemeli on fiksu, mutta silti se ei oppinut temppua. Miksi ei? Yksi hyvin todennäköinen syy sille on se, että video kuvattiin aamulla ennen kissojen aamupalaa. Vähän veikkaan että tuohon aikaan päivästä Eemelillä oli niin kova nälkä, ettei se yksinkertaisesti kyennyt keskittymään aivoja vaativaan suoritukseen, vaan meni herkuista ihan kierroksille. Täytyisi siis koittaa Eemelin kanssa tätä uudestaan vähän otollisemmalla ajalla, ja katsoa onko tempun oppiminen silloin nopeampaa.
 

Oppia ikä kaikki

En ole kauheasti ehtinyt treenata, enkä muistanut päivitellä blogiin koulutusasioita. Tomunkin kanssa tempputreenit ovat jääneet aiottua vähäisemmiksi, mutta en jaksa kauheasti stressata siitä, oppiminen kuitenkin jatkuu koko eliniän. Kyllä ipana silti jotain jo osaa.

Tässä on pätkä Tomun kosketusalustatreeneistä. Tomu oppi kosketusalustan sheippaamalla todella nopeasti, ensimmäisellä treenikerralla ihan muutaman toiston jälkeen, ja sen jälkeen on todella itsenäisesti hakeutunut alustalle. Videon keskipaikkeilla Tomu hämmentyy, kun annankin yhtäkkiä herkun kädestä enkä heitä sitä maahan kuten normaalisti. :D

Tomun kanssa ollaan myös treenattu aika paljon istumista ja maahanmenoa. Maahanmenon se osaa jo jotenkuten ilman käsimerkkiä, istumiseen tarvitaan vielä merkki. Pari treenikertaa takaperin otettiin asentotreeniin mukaan myös tuo kosketusalusta, jotta Tomu pysyisi mukavan hajuraon päässä eikä tulisi koko ajan lähemmäs, kunnes ei lopulta mahdu menemään maahan (tämä sama ongelma on kaikkien kolmen kissan kanssa, lyhytkätisenä olen varmaan pitänyt kissat liian lähellä ja palkannut vielä lähemmäs). Tomu hoksasi tässäkin kosketusalustan idean heti, ja se hakeutuu aina itse alustalle jos vahingossa harhautuu sen ulkopuolelle. Fiksu poika!

Jos Eemeli olisi...

"Kerrankin blogiteksti ihan vain minusta, jes!"

Jos Eemeli olisi hälytysajoneuvo, se olisi maapulanssi.
Jos Eemeli olisi kuollut faarao, se olisi puumio.
Jos Eemeli olisi rotukissa, se olisi amerikan kurr.
Jos Eemeli olisi sieni, se olisi nurmimaapuna.
Jos Eemeli olisi uskonnollinen hahmo, se olisi Jeemeli.
Jos Eemeli olisi kuuma italialainen juoma, se olisi mapuccino.
Jos Eemeli olisi kala, se olisi kureena.
Jos Eemeli olisi kokki, se olisi Anthony Kurrdain.
Jos Eemeli olisi lintu, se olisi mapustarinta.

Mistä hassut sanat tulevat? Eemelin lempinimiin kuuluu mm. Puumeli, Puuma, Maapu ja Mapu. Eemeli myös kurisee paljon, etenkin kun se innostuu, säikähtää tai sekoaa.

Mitä teidän kissanne olisivat jos ne eivät olisi kissoja?

Ihmetys ja kummastus

Tiistaina oli Kiiran ortopediaika, joten maanantai-iltana pakkasin Kiiran laukkuun ja lähdettiin matkaamaan Helsingin kautta Vantaalle serkkuni luokse. Junassa laitoin Kiiralle valjaat ja napsautin kiinni hihnan, koska ajattelin että neiti haluaisi matkustaa mieluummin niin kuin laukussa. Ensimmäisellä kerralla Kiira alkoi selvästi hermostua, joten palautin sen takaisin kuljetuskassiin. Kiira alkoi kuitenkin protestoida, joten päästin sen uudestaan ulos ja sitten se makasikin viereisellä penkillä suurimman osan matkasta.

Serkkuni luona Kiira kiersi ensin asunnon muutamaan otteeseen ja sen jälkeen alkoi pörrätä meidän luona. Se keksi tietysti heti, että keittiön kaapit ja vaatekaapit saa auki, joten sain aika monta kertaa kieltää niiden räpeltämisestä. Ensimmäisenä iltana se myös jostakin syystä meni usein johonkin toiseen huoneeseen ja alkoi huutaa. Ehkäpä neidillä oli ikävä muita kissoja ja ihmis-isiä tai sitten sillä oli vain tylsää. Kiira oli myös todella huomionkipeä, vielä enemmän kuin normaalisti. Molempina iltoina se heittäytyi mun viereen sohvalle rapsutettavaksi ja jopa jäi siihen torkkumaan sittenkin kun en jaksanut enää silittää.

Tiistaina lähdettiin sitten taas reissuun kohti Helsinkiä. Ortopedi rauhoitti Kiiran ja sitten neiti kuvattiin ja tunnusteltiin. Iloinen uutinen: polvessa ei ole mitään vikaa! Myös selkä oli kuvissa ihan normaali ja, outoa kyllä, ortopedin mielestä myös Kiiran lonkat ovat ihan normaalit. Lonkkamaljat olivat ortopedin mukaan ehkä hieman matalat, mutta tiiviit eikä nivelrikkomuutoksia ollut. Kaksi vuotta sitten kuvista oli diagnosoitu lievä dysplasia ja alkava nivelrikko ja nyt asiantuntijan mukaan lonkat olivat ihan terveet, joten olin todella hämmentynyt.

Vertasin Kiiran lonkista otettuja kuvia, ja vaikka en osaa katsoa lonkkakuvia, minusta ne (tarkkuutta lukuunottamatta) näyttävät täsmälleen samanlaisilta.

Vasemmalla vanha, oikealla uusi.

Kaksi vuotta sitten otetussa kuvassa itseasiassa vasemman (siis kuvassa vasemman) reisiluun pää on mielestäni jopa pyöreämpi ja uudessa vähän muhkuraisempi, joten minusta on hassua että kuvista lausutut diagnoosit eroavat vieläpä näin päin.

Ortopedin mielestä Kiira on luustoltaan ja niveliltään täysin terve, eikä se tarvitse fysio- tai laserterapiaa tai mitään muutakaan hoitoa. Minä jäin kuitenkin ihmettelemään, että miten se voi olla kipeä jos se on kerran terve. Kiiran oireet voisinkin vielä kuvitella itse, mutta en sitä että se on ollut eläinlääkärillä selästä jäykkä ja kipeä, fysioterapeutilla lonkista jäykkä ja kipeä ja se ei ole antanut venyttää lonkkia täyttä liikerataa. Laitoin sähköpostilla kuvat Kiiraa viimeksi Pet-Vetissä hoitaneelle eläinlääkärille ja ilmaisin hämmästykseni. Hänen mielestään röntgenkuvat ovat vain osa diagnoosia, eivätkä puhtaat kuvat tarkoita välttämättä että kissa on terve, koska röntgenissä näkyy vain luuston tila. Aiotaan siis jatkossakin käydä hoidossa silloin kun minusta tuntuu että Kiira on kipeä, koska se saattaa hyvin pitää paikkaansa, ja on parempi hoitaa kuvitteellista kipua kuin olla hoitamatta todellista. Ainakin tämän kuvauksen perusteella voin todeta, että Kiiran agilityharrastusta ja muuta liikuntaa tuskin tarvitsee rajoittaa!

Eläinlääkärikäynnin jälkeen palattiin pöhnäisen Kiiran kanssa serkun luo. Viime metreillä Kiira nosti kantokassissa jo vähän päätä, mutta sitten rauhallisissa sisäoloissa makasi vielä pitkään viltillä peiton alla.

Tässä vaiheessa Kiira oli vielä ihan tillintallin ja sen silmärefleksit olivat hitaat. Kuitenkin kun nousin hakemaan nenäliinan keittiöstä, huomasin takaisin tullessa että Kiira oli (juuri ja juuri pystyssä pysyen) hoippunut perääni. Laitoin neidin uudestaan peiton alle ja siihen se jäi taas makaamaan melko tiedottomana. Puolisen tuntia sen jälkeen menin käymään vessassa ja löysin pikkukisun makaamasta vessan oven edestä. Sen jälkeen se ei enää malttanutkaan jäädä viltille, vaan yritti koko ajan pystyyn. Sylissä se kuitenkin malttoi nukkua vielä melkein pari tuntia. Aikas ihana mamman mussukka. ♥

Alkuillasta neiti oli jo sen verran hereillä, että se ei enää jaksanut maata, vaan istui sohvalla ja matolla ja tuli jopa keittiöön kerjäämään ruokaa. Ilme kuitenkin paljasti että neiti on vielä ihan muissa maailmoissa.

"No en oo enää yhtään pöhnässä, anna ruokaa!"

Nelisen tuntia eläinlääkäriltä kotiutumisen jälkeen uskalsin antaa Kiiralle ruokaa ja myöhemmin illalla se oli jo ihan oma itsensä. Ilta kului taas mun vieressä rapsutuksia vaatien.

Takaisintulomatkalla junassa Kiira oli aiempaa hermostuneempi ja nostin sen useamman kerran takaisin kantokassiin. Aina hetken kökötyksen jälkeen se kuitenkin halusi uudestaan ulos ja loppumatkasta neiti vietti sitten noin tunnin viereisellä penkillä. Neidistä on kyllä tullut todella helppo ja rohkea matkustaja.

Kiira koroketreeneissä

Muistatteko aiemman postauksen, jossa harjoiteltiin Kiiran kanssa perusasentoa korokkeen (= pahvilaatikon) avulla? Silloin muutaman minuutin treenikertoja oli takana kolme, nyt ehkä kymmenen. Näin hienosti Kiira osaa nyt!

(Pahoittelen huonoa kuvanlaatua ja mun nuhaa.)

Kiira osaa siis nyt pyörähtää korokkeelle myös edestä, joka olikin välitavoite. Tähän päästiin jo muutama treenikerta sitten, mutta ne noin kolme lisäharjoitusta tarvittiin siihen, ettei Kiira jäädy laatikon viereen vaan tulee aina reippaasti laatikon päälle. Näin jälkikäteen videolta huomaa, että Kiira ei aina tule ihan suoraan. Luotan siihen että neiti suoristuu pikkuhiljaa itsestään, koska sen asento oli vino myös silloin kun harjoiteltiin vasta laatikon sivulta pyörähtämistä, eikä sen kanssa ole enää mitään ongelmaa.

Seuraavaksi olisi tarkoitus treenata laatikolle tuloa kauempaa ja saada siitä entistä nopeampaa. Laatikko myös häivytetään pois pikkuhiljaa niin että ensin harjoitellaan laatikolla, sitten vain sen kannella, sen jälkeen käännetään kansi ympäri, korvataan kansi samankokoisella pahvinpalalla ja (jos Kiira näitä välivaiheita tarvitsee) pienennetään pahvia pikkuhiljaa kunnes Kiira hakeutuu oikeaan paikkaan suhteessa muhun. Ollaan jo harjoiteltu pelkällä kannella (josta ei valitettavasti ole videota) ja Kiira on hakeutunut kannen päälle yhtä täsmällisesti kuin aina. Varsin fiksu pikkuneiti!

Naksnaks, naksnaksnaks

Minulla olisi muutama asiateksti vaiheessa, mutta koska olen megaflunssassa, en oikein jaksa kirjoittaa pitkiä postauksia valmiiksi. Jatketaan siis hupivideolinjalla.

Eemelillä on hassu tapa. Se naksuttelee Soda stream -laitteelle. Tapa alkoi melkein heti kun joskus vuosia sitten ostettiin kyseinen masiina, eikä meillä ole edelleenkään harmainta aavistusta miksi Mapu tekee sitä. Se ei enää edes naksuttele pelkästään hiilidioksidipatruunasta kuuluvalle äänelle, vaan se saattaa aloittaa jo kun laitteen pullon ottaa esiin. Nyt muistin viimein kaivaa puhelimen esiin kun mies alkoi tehdä soodavettä, joten mulla on videotodiste tästä hölmöstä tavasta!

Valitettavasti Eemeli ei ollut ihan niin innostunut kuin tavallisesti, mutta saatiinpa noiden pienempien naksutusten lisäksi muutama naksutteluhuutokin videolle. Tyhmä kuvaaja lisäksi kuvasi videon väärinpäin. :D

Videon lisäksi vielä Kiiran potilaskertomuksia sen verran, että laserhoidossa ollaan käyty nyt kolme kertaa ja neiti tuntuu kyllä piristyneen. Se on huomionkipeä, kuten lähes aina, mutta sen lisäksi neiti on myös puuhastellut paljon. Valitettavasti puuhasteluun kuuluu myös tuhmailu, mutta siitäkin olen vain iloinen. Varasin lisäksi tänään viimein Kiiralle ajan ortopedille. Mennään ensi viikon tiistaina Helsinkiin Timo Talvion asiakkaaksi, ja selvitetään onko polvessa jotain ongelmaa vai mikä neitiä vaivaa. Jos Kiira täytyy rauhoittaa, joka on hyvin todennäköistä, ollaan yötä serkullani, koska en pidä hyvänä ideana julkisilla sompailua pöhnäisen Kiiran kanssa. Me lähdetään reissuun jo maanantai-iltana, jotta pikkuneiti ehtii tottua serkkuni kotiin eikä sitten säikähdä, kun rauhoituksen jälkeen heräilee siellä. Suoraan sanoen hermostuttaa todella paljon, mitä sieltä tuleekaan löytymään. Toivon parasta, mutta pelkään pahinta.

Huomionkipeän  Kiiran pehmeä masu. ♥