keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Viiruvarpaat goes Agikissa

Moikka pitkästä aikaa! Toimin tänä vuonna Suomen Agilitykissat ry:n varapuheenjohtajana ja viestintätiimin jäsenenä. Puheenjohtajamme Sari teki valtavan työn ja loi yhdistykselle verkkolehden korvaamaan aiempaa paperista jäsenlehteä. Verkkolehti sisältää sekä kaikille avointa että vain jäsenille tarkoitettua sisältöä.

Verkkolehteen tarvittiin tiiviitä kolumneja, joten päätin herättää kauan uinuneen blogin kolumniksi nimellä Viiruvarpaat vauhdissa. Kolumni tulee sisältämään 0% tiedettä ja 100% höpöä, esimerkiksi treenivideoita ja ihan kuvauksia peruspäivästä. Ja tietysti söpöjä kissakuvia!

 Ensimmäinen kolumni on luettavissa täällä ja kaikki kolumnit (kun niitä tulee lisää) löytyvät täältä. Yritän muistaa kertoa uusista kolumneista Viiruvarpaiden Facebook-sivulla, joten se kannattaa laittaa seurantaan, jos tämän kolmikon kolumni kiinnostaa. Verkkolehdessä on jäsenille paljon mielenkiintoista sisältöä, joten jos kissan kouluttaminen ja/tai kissa-agility kiinnostaa, tervetuloa yhdistyksen jäseneksi!

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Seniori-ikäiset

Taas on mennyt aivan liian pitkä aika viime blogitekstistä, pahoittelen. Yritän keventää blogin aiheita ja tehdä bloggaamisesta ylipäänsä itselleni vähän matalamman kynnyksen toimintaa, jotta tulisi kerrottua kuulumisia edes silloin tällöin muiden kiireiden lomassa.

Tänään on juhlapäivä, sillä Kiira ja Eemeli täyttivät 10 vuotta ja siirtyivät senioriosastolle.


Synttäreitä juhlittiin lauantaina isolla porukalla. Kisut saivat lahjaksi ylimaallisen määrän nameja ja leluja. Nyt on varastoonkin höpötatteja ja muita leluja, joka on tosi hyvä koska ne eivät kuitenkaan kestä kovin kauaa riepottelua.


Ikä ei kyllä näy näissä seniorikansalaisissa. Kummatkin ovat ihan yhtä höpsöjä ja leikkisiä kuin ennenkin. Toivotaan että yhteistä aikaa on vielä toinen samanlainen vuosikymmen!

lauantai 27. tammikuuta 2018

Tomu 3v!

Meidän pikkuinen ylivauva Tomu täytti torstaina jo kolme vuotta! Synttäreitä piti jokavuotiseen tapaan juhlistaa synttäripotreteilla ja herkuilla. Tomppa on niin ihana ja komea, etten osannut valita parasta potrettia. Tässäpä siis useampi kuva höpsöstä Tomusta!





Tänä vuonna en halunnut tehdä synttärikakkua. Viime vuonna kauan lepotilassa ollut sushihimoni yltyi taas, eikä sille näy loppua. Siispä Tomppa sai synttärisushit!


Nämä sushit ovat vähän kissaystävällisempiä versioita. Riisin virkaa toimittaa broilerin jauheliha. Päällä on lohta, nautaa ja possunsydäntä, joista viimeinen on Tompan ihan ehdoton herkku. Synttäriruoka katosikin salamannopeasti!


Olen ehkä vähän järkyttynyt siitä, että Tomppa on jo kolmevuotias. Tuntuu että ihan pieni hetki sitten haettiin pieni pirpana kotiin ja nyt Tomu onkin jo ihan aikuinen. Tomu on nykyään kamalan kiltti ja helppo kissa, jonka kanssa arki rullaa erinomaisen hyvin - kunhan vaan aktivointia on riittävästi. Niin tärkeä ja ihana mussukka. ♥♥♥

Ison herkkuaterian ja rankan poseeraamisen jälkeen iski väsy.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Mihin se vuosi taas katosi


Olen tullut siihen tulokseen, että meillä asuu sukkia pesukoneesta kähveltävän tontun lisäksi tonttu, joka varastaa aikaa. Taas yksi vuosi on uponnut johonkin mustaan aukkoon!

Kuten jotkut ehkä tietävätkin, viime vuosi oli aika mielenkiintoinen sekä mulle että kissoille. Huhtikuusta syksyyn asuin viikot yksiössä Vantaalla ja viikonlopuiksi matkustin kissojen ja miehen luokse Turkuun. Syyskuussa mies sai työpaikan Vantaalta, joten siitä lähtien ollaan taas asuttu saman katon alla.

Pikkuneiti halusi heti päästä muuttolaatikoihin seikkailemaan.

Muutto tämän kolmikon kanssa oli todella helppo. Vessaevakosta päästyään kisut alkoivat heti tutkia paikkoja. Kiira oli heti kuin kotonaan ja Tomukin säpsyili vain pari tuntia.

Näin meillä seikkailtiin heti vessaevakon päätyttyä.

Marraskuussa pidimme tuparit ja kisut saivat Tomun Sokeri-emon henkilökunnalta lahjaksi helisevän Grumpy Cat -lelun. Tomppa rakastui leluun välittömästi eikä kiinnostus tuohon leluun tunnu vähenevän ollenkaan!


Uudessa asunnossa leikkiä on riittänyt. Pojat saivat uutuudenviehätyksestä lisää virtaa ja etenkin ensimmäisen parin viikon aikana ne vetivät hurjaa rallia ympäri asuntoa. Vanhaan asuntoon verrattuna uusi koti on vähemmän sokkeloinen joten täällä voi ottaa hurjia spurtteja. Muuton jälkeen ei ole tarvinnut kertaakaan leikata Eemelin takakynsiä, kun se rallailee niin paljon että kynnet eivät ehdi kasvaa ollenkaan!


Viime vuoden aikana kisujen aktivointi on jäänyt retuperälle. Ollaan opeteltu ihan muutamia uusia temppuja ja pääasiassa tempputreenaus on kutistunut vanhojen temppujen pyytämiseen vähän vasemmalla kädellä. Nyt pitkästä aikaa itselläni olisi taas motivaatiota uuden opettamiseen, joten täytyy ehkä viimein alkaa kunnolla treenailla.


Muuten Viiruvarpaiden maailma rullaa edelleen kiertoradallaan. Viime vuonna kisujen elämään kuului ruokaa, leikkiä, rapsutuksia, herkkuja, sylissäoloa ja päiväunia kaverin kainalossa, ja tänä vuonna kaikki todennäköisesti pysyy ennallaan. Uudenvuodenlupauksena aion päivittää blogia useammin, vaikka edes lyhyillä kuva- ja kuulumispäivityksillä.


Tassunpehmeää alkanutta vuotta 2018!

lauantai 23. joulukuuta 2017

Jouluinen tehtävä

Jouluinen tehtävä: keksi mitä Tomppa sanoo lahjapakettien äärellä.

Ihanaa joulunaikaa!

maanantai 4. syyskuuta 2017

Luovutusiän nostamisella parempaa elämänlaatua

Täällä taas, ihan järkyttävän pitkän tauon jälkeen!

Tänään mulla on jännittäviä uutisia. Moni varmaan tietää, että oon ammatiltani tutkija. Moni on saattanut jo nähdä tämän Helsingin yliopiston tiedotteen uudesta tutkimuksesta (mun ensimmäisestä ykköspaperista [= artikkeli jossa oon 1. kirjoittaja]) kissojen vieroitusiän vaikutuksesta käyttäytymiseen. Tässä blogikirjoituksessa ajattelin vielä omin sanoin avata tutkimusta ja sen taustoja.

Lyhyesti: Aikainen vieroitus lisää kissojen käytösongelmia. Suositellun luovutusiän nostaminen 12 viikosta 14 viikkoon voisi entisestään lisätä hyvinvointia.


Tutkimuksen taustat
Laboratorioeläimillä, esimerkiksi hiirillä, rotilla ja apinoilla tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että aikainen vieroitus emosta lisää arkuutta, aggressiivisuutta ja stereotyyppistä käyttäytymistä. Myös kissoilla on saatu samanlaisia tuloksia, mutta näissä aiemmissa tutkimuksissa (yhtä, kankaanpurentaan keskittyvää tutkimusta lukuunottamatta) kissat ovat eläneet laboratorio-olosuhteissa ja ne on erotettu emosta joko 2 päivää tai 2 viikkoa syntymän jälkeen. Kotioloissa elävillä kissoilla aikaisen vieroituksen vaikutukset ovat siis olleet ihan hämärän peitossa, jonka takia halusimme tutkia tätä.

Aineisto ja menetelmät
Aineistona käytettiin jo aiemmin kerättyjä kissojen terveys- ja käyttäytymiskyselyn vastauksia. Kyselyyn oli vastattu yli 8000 kissasta, mutta tätä tutkimusta varten aineisto supistui (mm. puuttuvien tietojen takia) 5726 kissaan 40 eri rodussa. Tässä tutkittiin yhdeksää piirrettä: kontaktia omistajiin, aggressiivisuutta kissoja/vieraita ihmisiä/perheenjäseniä kohtaan, arkuutta vieraita asioita/vieraita ihmisiä kohtaan, liiallista nuolemista, kankaanpurentaa ja käytösongelmia (tässä kohdassa omistajilta siis on yksinkertaisesti kysytty, onko heidän mielestään kissalla ongelmakäyttäytymistä). Vieroitusiän lisäksi haluttiin ottaa huomioon myös muita mahdollisesti vaikuttavia muuttujia (kuten ikä, sukupuoli, rotu, persoonallisuus, onko perheessä muita kissoja jne.), joten rakensimme tilastollisia malleja aineiston analysointia varten. En mene tähän sen pidemmälle, varsinaisesta artikkelista voi lukea enemmän tilastollisista menetelmistä jos ne kiinnostavat.


Tulokset & pohdinta
Epätoivotut käyttäytymismallit olivat yllättävän yleisiä: esimerkiksi 41 % kaikista kissoista oli edes hieman aggressiivisia muita kissoja kohtaan. Vieroitusiän lisäksi myös monet muut muuttujat vaikuttivat käyttäytymiseen. Niistä voi lukea enemmän alkuperäisartikkelista.

Alle 8-viikkoisena emostaan erotetut kissat olivat aggressiivisempia vieraita ihmisiä kohtaan kun suositusaikaan (tässä tutkimuksessa 12-13 -viikkoisina) vieroitetut kissat. Omistajat myös raportoivat niillä useammin käytösongelmia ja niillä oli ei-merkitsevästi suurempi todennäköisyys ottaa vain vähän kontaktia omistajaan. Aikuisena vieroitetut ja edelleen emonsa kanssa elävät kissat olivat harvemmin aggressiivisia ja arkoja, ja niillä esiintyi vähemmän stereotyyppistä käyttäytymistä (kankaanpurentaa ja liiallista nuolemista) kuin muilla kissoilla. Kaikista jännitävimmät tulokset löydettiin kun vertasimme 14-15 -viikkoisina vieroitettuja kissoja aiemmin vieroitettuihin: 14-15 -viikkoisina vieroitetut kissat olivat vähemmän aggressiivisia vieraita ihmisiä kohtaan kuin aikaisin vieroitetut kissat, ja lisäksi niillä esiintyi vähemmän aggressiivisuutta vieraita ihmisiä kohtaan sekä liiallista nuolemista kuin 12-13 -viikkoisina vieroitetuilla kissoilla.

Tulosten perusteella aikaisin vieroitetuilla kissoilla esiintyy enemmän aggressiivisuutta ja stereotyyppistä käyttäytymistä. Ennen on ajateltu, että kissan sosiaalinen herkkyyskausi päättyy viimeistään 8 viikon iässä ja että sen jälkeen sosiaaliset kokemukset eivät enää juurikaan muuta kissan käyttäytymistä. Tässä tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että vielä jopa suositellun 12 viikon vieroitusiän jälkeen käyttäytymiseen voisi olla mahdollista vaikuttaa. Koska aikainen vieroitus vaikutti nimenomaan aggressiivisuuteen ja stereotyyppiseen käyttäytymiseen, se saattaa aiheuttaa muutoksia aivojen tyvitumakkeiden välittäjäaineissa. Näiden tulosten pohjalta näyttäisi siis siltä, että suositellun vieroitusiän nostaminen 14 viikkoon saattaisi parantaa kissojen elämänlaatua. Koska kissa on maailman (tai ainakin Euroopan) yleisin lemmikki, tällä saattaisi olla ihan maailmanlaajuisestikin merkittäviä hyvinvointivaikutuksia.


Alkuperäinen artikkeli:
Ahola, M. K., Vapalahti, K., Lohi, H. (2017) Early weaning increases aggression and stereotypic behaviour in cats. Scientific Reports, 7. doi: 10.1038/s41598-017-11173-5.
https://www.nature.com/articles/s41598-017-11173-5

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Miten tiede toimii?

Päätin taas rikkoa blogihiljaisuuden, sillä tänään marssitaan tieteen puolesta. Tapahtuman järjestäjät kannustivat bloggaamaan aiheesta, joten päätin kirjoittaa lyhyen postauksen siitä, miten tiede oikein toimii ja minkä prosessin tutkija ja tutkimus käy läpi. Yleensä bloggaan kissoista vähän leppoisammin, mutta tutkijana halusin itsekin osallistua tieteen tukemiseen. Tämä on kirjoitettu omasta käyttäytymisekologian tutkijan näkökulmastani, joten kaikilla aloilla tieteen prosessi ei välttämättä ole samanlainen kuin tässä kuvailemani.


Mitä tiede on?

Tiede on menetelmä, joka kerää ja järjestää tietoa ympäröivästä maailmasta testattavien selitysten ja ennusteiden muodossa. Tiede on toistettavaa, objektiivista ja itseään korjaavaa.

Tiede on toistettavaa, sillä tieteessä käytetyt menetelmät kirjataan ylös niin tarkasti, että joku toinen tutkija voi tahollaan toistaa kokeen. Nykyään monet tieteelliset julkaisut myös vaativat aineiston julkaisemista kaikille tutkijoille saatavaksi avoimuuden takia.

Tiede on objektiivista, sillä subjektiivisten kokemusten ja mielipiteiden vaikutus tulokseen pyritään minimoimaan. Esimerkiksi uusia lääkeaineita kehittäessä koehenkilöt eivät tiedä saavatko oikeaa lääkettä vai lumelääkettä ja tutkijan asenteen vaikutuksen poistamiseksi myöskään tutkija ei tiedä kumpaan ryhmään kukin koehenkilö kuuluu. Tiede on objektiivista myös siksi, että muiden tekijöiden vaikutus testattavaan asiaan pyritään (aloilla jossa se on mahdollista) minimoimaan, kun taas ihmisten henkilökohtaisissa kokemuksissa korrelaatio ja syy-seuraussuhde sekoittuvat. Klassinen esimerkki tästä on se, että voidaan todeta jäätelön aiheuttavan hukkumiskuolemia, koska kesällä sekä jäätelönsyönti että hukkumiskuolemat yleistyvät (vaikka todellisuudessa onkin tietysti selvää, että kesällä syödään jäätelöä ja hukutaan koska on lämmintä).

Tiede on itseään korjaavaa, sillä uudet tutkimustulokset voivat muuttaa nykyistä tieteellistä tietoa. Esimerkiksi käsitys evoluutiosta on muuttunut todella rajusti uuden tiedon kertymisen myötä. 1800-luvulla uskottiin, että eliöiden elinaikanaan hankkimat ominaisuudet periytyvät jälkipolville. Uskottiin että esimerkiksi kirahvit venyttävät kaulaansa pitkäksi hamutessaan korkeiden puiden lehtiä, jonka takia näiden kirahvien jälkeläisillä on hieman pidempi kaula, niiden jälkeläisillä taas hieman pidempi kaula, ja tämän jatkuessa monien sukupolvien yli oltaisiin päädytty nykyisiin pitkäkaulaisiin kirahveihin. Gregor Mendel taas teki laajoja risteytyskokeita ja havaitsi että periytyminen ei ole riippuvainen hankituista ominaisuuksista tai ympäristöstä, vaan jälkeläinen perii vanhempiensa ominaisuudet riippuen siitä, ovatko alleelit dominantteja vai resessiivisiä. Nykyään tiedetään että vaikka Mendelin teoria pitääkin suurelta osin paikkaansa, myös ympäristö voi periytyä epigenetiikan kautta. Esimerkiksi yksilön kokema stressi varhaislapsuudessa voi vaikuttaa myös sen jälkeläisiin.



Tieteen prosessi

Kun tiedettä tehdään, ensin täytyy tietysti keksiä mielenkiintoinen aihe. Monet tutkijat tutkivat aiheita, jotka ovat itselle tärkeitä, läheisiä tai ajankohtaisia, tuttujen asioiden merkityksiä kun ehtii pohtimaan. Esimerkiksi omassa gradussani (ja toivottavasti joskus julkaistavassa tutkimuksessa, josta myöhemmin lisää) halusin selvittää, miten vieroitusikä vaikuttaa kissan käyttäytymiseen.

Kun tiedetään mitä halutaan tutkia, on aika kerätä aineisto. Isoissa projekteissa aineisto voi tietysti olla kerättynä jo ennen tutkimuskysymysten muodostamista. Näin on esimerkiksi omissa projekteissani, joissa aineistoa on kerätty ihan massiivinen määrä jo ennen kuin tulin mukaan. Aineisto myös analysoidaan. Aineiston keruuta ja analysointia en avaa sen enempää, sillä ne ovat ihan omia taiteenlajejaan joista kirjoittaminen venyttäisi tämän jutun älyttömän pitkäksi.

Kun aineisto on analysoitu, kädessä ovat tulokset. Ennen tätä vaihetta ei oikeasti voi tietää, mitä tutkimuksesta tulee. Joskus tulokset saattavat olla niin odottamattomia, että tutkimuskysymykset muotoillaan uudestaan tai aiheeseen otetaan ihan toisenlainen näkökulma. Joskus tulokset ovat juuri sellaiset kuin odotettiin. Toisinaan tuloksia ei tule, joka sekin on tärkeää. On tärkeää tietää että asia X vaikuttaa asia Y:hyn, mutta on yhtä tärkeää tietää että asia A ei vaikuta asia B:hen.

Tulosten pohjalta tutkija kirjoittaa tieteellisen artikkelin käsikirjoituksen. Tieteellisessä artikkelissa on tiivistelmä, joka kertoo hyvin lyhyesti (usein noin 200-250 sanalla) mitä tutkittiin, mitä havaittiin ja miksi tämä on tärkeää. Tieteellisen artikkelin muita osioita ovat tyypillisesti johdanto (käytännössä lyhyt kirjallisuuskatsaus aiheeseen, johdanto sisältää yleensä myös tutkimuksen tavoitteiden kuvailun), menetelmät (kuten arvata saattaa, tässä osioissa kerrotaan tarkalleen miten aihetta tutkittiin), tulokset (jossa kerrotaan tulokset ilman niiden tulkintaa, ihan puhtaan analyyttisesta näkökulmasta) ja tulosten tarkastelu (jossa taas tulkitaan tuloksia ja yhdistetään ne aiempiin tutkimustuloksiin). Käsikirjoitus on viimeistelty ensimmäinen vedos tutkimuksesta.


Valmis käsikirjoitus lähetetään tieteelliseen lehteen. Tieteellisiä lehtiä löytyy monen tasoisia monista eri aihepiireistä. Käsikirjoitusta ei voi spämmätä kaikkiin mieluisiin lehtiin, vaan tutkimuksen täytyy olla ennestään julkaisematon eikä se saa olla harkinnassa yhtä aikaa useammassa lehdessä.

Kun tieteellisen tutkimuksen käsikirjoitus lähetetään, se päätyy lehden toimittajan (englanniksi editor, toimittaja ei tieteellisestä julkaisusta puhuessa ole välttämättä paras käännös mutta kelvatkoon) pöydälle. Toimittaja lukee artikkelin läpi ja tekee ensimmäisen karsinnan: käsikirjoitus joko hylätään suoraan tai se päätyy vertaisarvioijien luettavaksi. Vertaisarvioijat ovat samalla alalla toimivia, yleensä jo varsin pitkälle urallaan päässeitä tutkijoita. Vertaisarvioijien tavoitteena on puhkoa käsikirjoitus täyteen reikiä, eli siis huomata kaikki tutkimuksen viat ja virheet. Vertaisarvioijien kommenttien ja oman mielipiteensä perusteella lehden toimittaja suosittelee joko käsikirjoituksen hylkäämistä, hyväksymistä tai suuria korjauksia. Aiemmin mainitsemani tutkimus vieroitusiän vaikutuksesta kissojen käyttäytymiseen lähetettiin erääseen lehteen, se pääsi vertaisarviointiin ja tuli suurina korjauksina takaisin. Sen jälkeen käsikirjoitusta korjattiin vertaisarvioijien suositusten mukaisesti, lähetettiin takaisin ja nyt jännätään, hylätäänkö vai hyväksytäänkö se. Jos käsikirjoitus hylätään jossakin vaiheessa prosessia, sitä ei enää saa lähettää samaan julkaisuun. Jos artikkeli hyväksytään, se julkaistaan lehdessä. Joskus prosessi ensimmäisestä lähetetystä käsikirjoituksesta lopulliseen julkaistuun artikkeliin voi kestää jopa vuosia.

Tutkimuksen julkaisun jälkeen se on ilmaiseksi useimpien tutkijoiden saatavilla ja open access -julkaisuja (esim. PLOS ONE, Scientific Reports) voivat lukea ilmaiseksi kaikki kiinnostuneet. Tässä vaiheessa joku toinen tutkimusryhmä voi kiinnostua aiheesta, toistaa saman tutkimuksen ja saadakin ihan päinvastaiset tulokset. Jos näitä päinvastaisia tuloksia tuleekin paljon, ensimmäisen tutkijan vuosien työ saatetaan torpata. Siihen täytyy kuitenkin aina tieteessä varautua.

Siksi minä tuen tiedettä ja marssin tänään sen puolesta!