keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Pesuhyökkäys ja pentutreeniä

Eemeli ja Tomu tulevat jo todella hyvin toimeen! Pojat leikkivät keskenään ja Eemeli on myös innostunut pesemään Tomua. Joskus se oikein hyökkää pesemään pentua, kuten tässä videolla.


Tomu oli ilmeisesti tulossa mun luokse, kun siirryin kuvaamaan vähän lähemmän, mutta Eemeli päätti että pikkumies ei ollut vielä tarpeeksi puhdas. :D Kiira ei vieläkään suuremmin välitä Tomusta, mutta se ei enää juuri varoittele pentua, vaan lähinnä välttelee. Aina tilanteissa joissa Kiira on kiinnostunut jostain, sitä ei yhtään haittaa Tomun läheisyys. Eilen kun uusi kiipeilypuu saapui, Tomu ja Kiira tutkivat aivan sulassa sovussa puun pahvilaatikoita. Ruoka saa Kiiran unohtamaan Tomun ihan täysin, se nappaa herkun vaikka pennun alta. Tomu on päättänyt saada Kiirankin rakastumaan siihen, se kun on alkanut puskea molempia vanhuksia. Neiti ei tunnu puskemisesta edes hätkähtävän, eli Kiirakin on tottunut Tomuun jo mainiosti!

Ollaan myös treenattu Tomun kanssa päivittäin, pääasiassa kosketuskeppiä. Kuvasin eilen meidän treenit ja kuten näkyy, Tomu jaksaa keskittyä tosi hyvin, mitä nyt täytyi moikata katsojia välissä. :D Video on valitettavan huonolaatuinen, toivottavasti siitä saa edes jotain selvää. Tämä oli Tomun elämän kolmas treenikerta. Lopussa teen vähän pohjia istumiselle pyytämällä koskemaan yläpuolella olevaa keppiä.


Kouluttamisesta puheenollen, pennun tapakoulutuksessa ehdoton ja paras apuväline on tämä:


Aamupalan jälkeen Tomulla on tylsää. Se huutaa ja hyppii terraarioiden päälle, ja kun minäkään en ole kotona lomalla vaan teen töitä, en ehtisi hypätä jatkuvasti kaitsemassa pentua. Helppo ratkaisu olisi tietysti kaivaa esiin sumutinpullo, napata ipanaa niskasta tai jotain muuta, mutta se on huono ratkaisu. Tomu ei ole tarkoituksella kuriton, se on vain pitkästynyt. Onneksi pikkumiehen mielestä rapinapallot ovat ihan mahtavia ja jonkin aikaa leikittyään Tomu usein menee nukkumaan eikä mun tarvitse kaivaa esiin korvatulppia tai parempia hermoja. Kissat, niin pienet kuin isommatkin tarvitsevat tekemistä.

6 kommenttia:

  1. Vautsi, Tomusta tulee taatusti tosi taitava temppukissa kun jo nyt osaa ja jaksaa noin hyvin! ♥ Onko tuossa videolla taustalla sirkkojen siritystä yhdessä kohtaa? Jos on, kuka teillä niitä syö? :)

    Rapinapallot on kyllä tosi hyviä, mie käytin niitä Haikun pentuaikana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, hyvin on ainakin temppuilu lähtenyt!

      Kenttäsirkathan siellä sirittävät. Niitä syö pääasiassa tokeegekko Kekkonen ja satunnaisesti myös sinikieliskinkki Töpö. Tykkään itse paljon enemmän torakoista, joilla ei tule yhtäkkisiä joukkokuolemia, mutta Kekkonen lopetti niiden syömisen kun muutti uuteen terraarioon. Sitä ennen kesti vuosi että se alkoi syödä torakoita, huoh. .__.

      Poista
  2. Oho, melkein ammattilainen jo :)

    VastaaPoista
  3. Tomppahan on harvinaisen pätevä! Ihana Eemeli huolehtii Tomusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eemeli on ottanut kunnia-asiakseen Tomun pyykkäämisen, muutenhan pentu olisi ihan likainen! :D

      Poista