lauantai 9. toukokuuta 2015

Tomu tuli kotiin!

Tänään käytiin viimein hakemassa Tomu kotiin. Poju huusi suurimman osan matkasta kuin syötävä ja kuulosti usein enemmän tämän videon kuutilta kuin kissanpennulta. :D Onneksi matka ei ollut tuon pidempi. Kotona Tomun annettiin ensin tutustua makuuhuoneeseen ilman muita kissoja ja sen jälkeen muuhun asuntoon niin että Kiira ja Eemeli olivat makuuhuoneessa.

Seikkailija-Tomu tutkii terraariota.
Tomu leikkii.

Sitten päästettiin kissat samaan tilaan ja palkattiin kaikkia nätisti olemisesta. Tomua jännitti sen verran paljon että se ei uskaltanut oikein syödä, mutta onneksi hyvin ruokaorientoituneita sisaruksia oli helppo liikutella herkkujen avulla ympäriinsä. Tomu malttoi kuitenkin nukahtaa avomiehen turvalliseen syliin.


Olen todella yllättynyt siitä, miten hyvin kissoilla on tähän asti mennyt. Kiira ei ole kertaakaan yrittänyt lähteä pakoon ja Eemeli ja Tomu ovat olleet jo alle metrin päässä toisistaan ilman sähinöitä, ja kissat ovat kuitenkin olleet samassa tilassa vasta alle kaksi tuntia! Tomun mielestä Kiira ja Eemeli ovat todella pelottavia, mutta se ei tunnu ottavan aikuisten satunnaisista sähinöistä ja lähestymisestä itseensä, vaan on todella rento heti kun tilanne raukeaa. Eemeli ja Tomu jahtasivat jo samaa leluakin. Tuntuu siis menevän todella hyvin!


17 kommenttia:

  1. Voi kun Tomu onkin vaan niin söppänä ^^ Tosi hyvä jos kolmikko tulee jo noinkin hyvin toimeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomu on kyllä ihana. Ja niinpä, olen ihan älyttömän positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin yhteiselo lähti kulkemaan!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Onnea yhteiselämään, hyvältä vaikuttaa! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanasti Tomulla alkanut elämä uudessa kodissa :) Tomu on pieni sydäntenvalloittaja <3

    VastaaPoista
  5. On kyllä kauniin värinen pentu! Kiva kuulla, että alku uudessa kodissa on sujunut mukavasti. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana, ihana, ihana ja onnea paljon uudesta perheenjäsenestä :)


    VastaaPoista
  7. Kyllä on ihana pentu. Ja kiva kuulla, että kaikki lutviutuu noin mukavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä niin tyytyväinen, sekä pentuvalintaan että siihen miten hyvin täällä on mennyt.♥

      Poista
  8. Tervetuloa mau-blogien joukkoon! Aivan ihana pentunen Tomu ja niinhän se meilläkin meni, että vaikka Maunoa vähän jännitti, Eppu (Tomun isoisosetä) vaan tepasteli itsevarmana pentuna sen elämään ja ilmoitti että tuli jäädäkseen, joten se siitä. Leikin elkeet alkoivat jo parissa tunnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heh, meillä Eemeli ei kyllä ikinä päästä ketään noin nopeasti lähelle, mutta Tomun kanssa tutustuminen meni paljon nopeammin kuin aiempien tuttavuuksien kanssa.

      Poista
  9. Aivan mahtavaa, upea Tomu (ja Kiira ja Eemeli)! ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista