sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Tomun ensimmäinen päivä

Nyt Tomu on ollut meillä aika tarkalleen vuorokauden. Ensimmäinen päivä onkin ollut hurjan jännittävä! Reippaana poikana Tomu on ehtinyt tehdä jo vaikka mitä.

Tomu nukkui lähes koko yön mun tyynyn vieressä. Aamulla mun herättyä täytyikin sitten kerjätä maharapsutuksia kovan kehräyksen säestämänä.



Tomu haluaa olla jatkuvasti mukana tekemässä, vielä paljon tiiviimmin kuin Kiira ja Eemeli. Hiekkalaatikoita siivotessa pikkuinen änkesi laatikkoon ihmettelemään, lattioilta hiekkaa lakaistessa herra meni istumaan rikkalapioon ja se usein kipittää meidän perässä piipityksen säestämänä. Tomu on muutenkin todella puhelias. Se on monta kertaa vaan tullut yhtäkkiä luokse ja alkanut piipittää kovaan ääneen ja me yritetään sitten keksiä, mitä herra on vailla. :D Tänään aamulla olohuoneesta alkoi kuulua yhtäkkiä todella kova huuto, ja ajattelin jo että Tomu oli jäänyt johonkin jumiin. Ei ollut, pikkupoika vain halusi kertoa että osasi kiivetä raapimispuuhun ihan itse.



Tänään kävivät myös ensimmäiset vieraat. Anoppi ja avomiehen pikkuveljet tulivat katsomaan Tomua ja kaikki (yllättäen :D) ihastuivat pikkumieheen. Tomulle tuleekin paljon vieraita nyt ensimmäisinä päivinä, kun huomenna yksi meidän käärmeistä haetaan uuteen kotiin ja ylihuomenna kaksi kaveria tulee ihastelemaan pentua.

Ei meillä sentään pelkästään jännitystä ja uusia asioita ole ollut, vaan ison osan ajasta Tomu on nukkunut niin kuin pennun kuuluukin, välillä todella huvittavissa asennoissa. :D



Kissojen yhteiselo on lähtenyt todella hyvin liikkeelle! Kiira ja Eemeli kyllä sähisevät Tomulle, mutta yleensä ipana saa tulla todella lähelle ennen kuin varoittelu alkaa. Kiira on nyt ensimmäisen päivän aikana lähtenyt Tomua tasan kerran karkuun. Pikkumies leikki rapisevalla pallolla ja lähti sitten yhtäkkiä kipittämään mua kohti pallo suussa. Kiira, joka sattui olemaan mun ja Tomun välissä, säikähti nopeasti lähestyvää pentua ja lähti pakoon. Onneksi pikkuinen jäi vain hölmistyneenä seisomaan, eikä osoittanut mitään aikeita lähteä Kiiran perään. Eemeli ja Tomu taas ovat välillä olleet jo todella lähellä toisiaan.



Aiemmin tänään Tomu nukkui sohvalla kun Eemeli päätti hypätä siihen myös. Vasta sitten Mapu tajusi että Tomu on ihan vieressä ja sähisi koska pentu tuli liian lähelle (joo, Eemeli ei ole ehkä ihan se penaalin terävin kynä :D). Tomu oli kuitenkin ihan umpiunessa eikä reagoinut mitenkään isomman sähinään, joten Eemeli päätti jäädä makaamaan Tomun viereen. Tuossa ne sitten nukkuivat vierekkäin tunnin verran, kunnes Eemeli havahtui keittiöstä kuuluviin ääniin.



Tänään oli myös Tomun ensimmäisen tempputreenin vuoro. Harjoiteltiin ihan perusasioita, omaa nimeä ja kosketuskeppiä (jonka valitsin nyt ensimmäiseksi opetettavaksi asiaksi sen takia, että se on outo esine ja siksi varmaankin helpompi sisäistää kuin käsitargetti). Tomulla on ihan hirveän hyvä keskittymiskyky! Sen keskittyminen herpaantui aina korkeintaan pariksi sekunniksi, siitä huolimatta että kaksi aikuista kissaa huusi oven takana ja kaaputti ovea. Harmi vain että se ei pennuille tyypillisesti ymmärrä vielä, missä herkku loppuu ja käsi alkaa, joten mun sormet ovat täynnä pieniä hampaanjälkiä. Pitää siis ehkä seuraava treeni suorittaa nahkahanska kädessä. :D

Tomu on kyllä niin ihana, ollaan molemmat jo aivan rakastuneita pikkumieheen. Ensimmäisen päivän perusteella ei olisi parempaa pentua voinut saadakaan. ♥


20 kommenttia:

  1. Ihana pentu <3, onneksi olkoon uudesta tulokkaasta!

    VastaaPoista
  2. Tyylikäs kiipeilypuu teillä siellä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, tuo ylätasanne on tosin vähän karvaisempi kuin teillä. :D

      Poista
    2. Meiltä löytyy sopivan kokoinen imurinkäyttäjä ylätasanteelle(kin) :D

      Poista
  3. Kylläpäs Tomulla on ollut jännittävä päivä! Mahtavaa, että nuori mies on jaksanut keskittyä oppimiseen! Ihanaa lukea kuulumisia :)

    VastaaPoista
  4. Voi iiiiiiiiiihana Tomu, näyttää olevan vieläpä huumorin ystäväkin! ♥ Kuulostaa oikein täydelliseltä pikkukisulta ja ihanaa, että kisujen ystävystyminen on lähtenyt noin hyvin käyntiin ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olen todella yllättynyt miten nopeasti tutustuminen on mennyt!

      Poista
  5. Suloinen täpläpoika, joka myös luonteeltaan vaikuttaa ihan täydelliseltä! Kiva, että tutustuminen kissojen kesken on mennyt hyvin ja uuden tulokkaan kotiutuminen näyttää tapahtuneen nopeasti. :) Teidätkin pieni Tomu on jo kietonut tassujensa ympärille. :) Omasta lauseestani tulikin mieleen kysymys, että kuinka isoksi Egyptin Mau voi kasvaa? Minkä painoisia urokset keskimäärin ovat? Mitä Tomu painaa nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi vastasikin kokokysymykseen. Mä en ole vielä punninnut Tomua mutta puolitoista viikkoa sitten kastraatiossa se oli painanut tasan kaksi kiloa joten nyt veikkaisin painoa olevan kaksi kiloa ja parisataa grammaa päälle. Täytyykin muistaa punnita poika. :D Tomu on kyllä niin symppis! ♥

      Poista
    2. Tomu näytti noissa uusimmissa kuvissa jo aika isolta. :) Onko Eemeli kuitenkin vielä voitolla painimatseissa?

      Poista
    3. Onhan se, ei rääpäleellä ole vielä mitään saumaa. :D Eemeli kyllä painii Tomun kanssa todella kiltisti, usein näyttää siltä että Tomu haluaisi painia vähän ronskimmin mutta Eemeli on varovainen pennun kanssa.

      Poista
  6. ^vastailen tuohon painokysymykseen osaltani. Normaalirakenteinen mau-uros painaa keskimäärin 5,5-6 kg. Toki on vielä isompiakin, olematta kuitenkaan lihavia. Naaraat ovat selvästi pienempiä (yleensä), 3,5-4 kg. Tomu oli pentueensa suurin.

    VastaaPoista
  7. Söpö mussukka! Turkin väri on tosi kaunis ja ilme hauskan hämmentynyt. <3

    VastaaPoista