lauantai 7. marraskuuta 2015

Viiruvarpaiden tarina

Pikkupedot-blogin Piivi antoi haasteeksi kertoa tämän blogin tarinan. Se on ehkä pakko aloittaa ihan alusta.

Alkukesästä 2010 meille saapui hartaasti odotettu sisaruskaksikko, tyttö ja poika, jotka parin päivän pohdinnan jälkeen saivat nimekseen Kiira ja Eemeli.

Superällöjä pikkuisia Viiruvarpaita.

Ennen kuin Kiira ja Eemeli olivat edes saapuneet, olin päättänyt kaksi asiaa. Ensinnäkin halusin syöttää kissoille raakaruokaa ja toiseksi halusin kouluttaa niitä. Kumpikin aloitettiin kun kissat saapuivat meille ja kumpikin, etenkin koulutus, alkoi myös kokemattomuuden takia melko kömpelösti. Luin aika paljon koulutuksesta ja temppujen opettamisesta, lähinnä koirapuolelta, koska siihen aikaan ei vielä ollut ihan valtavasti tietoa kissan koulutuksesta (paitsi Elinan loistava Kissan aktivointi -kirja joka tuli luettua kannesta kanteen aika älyttömän monta kertaa). Pikkuhiljaa kuitenkin omat taidotkin kehittyivät ja kissat oppivat kaikenlaista enemmän tai vähemmän turhaa.

Joskus alkuvuonna 2012 päästä ajatus blogista alkoi kutkutella. Olin lukenut aika paljon koiraharrastajien pitämiä treeniblogeja ja pohdiskelin vastaavanlaisen blogin pitämisestä meidän kissoista. Hylkäsin ajatuksen blogista kuitenkin varmaan kymmeniä kertoja, koska ajattelin ettei sitä kuitenkaan lukisi kukaan, en osaa pitää mitään blogia ja sanottava loppuisi taatusti jossakin vaiheessa kesken. Ajatus kuitenkin jäi elämään ja lopulta ehkäpä reilun vuoden jälkeen päätin että ihan sama vaikka sitä ei kukaan lukisi, kirjoittelen sitten vaikka omaksi ilokseni muistiinpanoja tempputreeneistä. Päätöksen myötä blogi syntyi 3. elokuuta 2013. Pyörittelin ensin mielessä useampaa blogin nimeä, mutta ne pari ykkösvalintaani (toinen oli Temppukissat, toista en enää muista) olivat jo käytössä. Viiruvarpaat kuulosti kuitenkin hyvältä, omaan suuhun ja meidän kissoihin sopivalta, joten blogin nimikin oli päätetty. Ensimmäisenä päivänä julkaisin lyhyen tekstin blogin aloittamisesta sekä pari temppuvideota Eemelistä. Sen jälkeen julkaisin säännöllisen epäsäännöllisesti sepustuksen meidän tempputreeneistä.

Vanha kuva Siirasta harrastamassa hajutunnistusta.

Miten blogi on muuttunut sitten aloituksen? Blogi oli pitkään aika puhdas treeniblogi. 10.3.2014 julkaisin ensimmäisen asiatekstin (kissan nivelrikosta). Samoihin aikoihin blogiin alkoi tulla enemmän ihan normaaliarkeen liittyviä tekstejä, esimerkiksi hauskoja kuvia Kiirasta terraariossa ja pitkään nukkuvista raitapaidoista. 30.12.2014 julkaisin ensimmäisen raakaruokintaan liittyvän tekstin ja sen jälkeen niitä on tullut pari lisää, mutta olen ruokinta-asioissa aktiivinen enimmäkseen Facebookin puolella. Vuosien aikana kuvista ja videoista on myös tullut koko ajan vaan suurempi osa blogin pitämistä.

Ruokakuva vuoden takaa.

Toukokuussa tapahtui suuri mullistus kaikkien blogissa esiintyvien elämässä kun Tomu saapui meille. Viiden vuoden pennuttoman ajanjakson jälkeen pentuelämään oli aluksi vähän tottuminen, mutta Tomu kuitenkin integroitui nopeasti perheeseen, tuli (ja tulee edelleen) hyvin toimeen Kiiran kanssa ja ennen kaikkea pojista tuli ylimmät ystävät. Näin jälkikäteen on todella ihanaa että Tomun pentuaikoina on tullut pidettyä blogia, muutaman vuoden päästä on taatusti hauskaa lueskella juttuja ja katsoa kuvia Tomu-ipanasta.

Tomu 15 vk vasemmalla ja Tomu 9 1/2 kk oikealla.

Mikä on blogin tulevaisuus? Vaikeaahan sitä on etukäteen sanoa, mutta toivon että saan kiireistä huolimatta pidettyä päivitystahdin tällaisena. Asiatekstejä oli aika paljon jonossa odottamassa kirjoittamista ja/tai viimeistelyä, joten voi olla että niitä tullaan jatkossa näkemään enemmän. Toivon lisäksi että ura tutkijana lähtisi joskus käyntiin ja blogissa nähtäisiin tiivistelmiä ihan omista kissa-aiheisista tutkimuksista. En ole kuitenkaan unohtanut blogin alkuperäistä tarkoitusta ja blogista tulee vastaisuudessakin löytymään tempputreenipostauksia. Ja tietysti myös kuvia! :)

Kiitos kaikille blogin lukijoille, ilman teitä Viiruvarpaat olisi ehkä jo kadonnut bittiavaruuteen!

"Miten kauan tässä asennossa pitää poseerata?"

"Näytetään mielummin kieltä!"

En tiedä ketkä kaikki haasteen ovat jo saaneet, mutta haastan mukaan:
Pesukarhu kissat
Kissakolmion
Viikarivartin
ja Pissasirkuksen

Ja haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

16 kommenttia:

  1. Hauskoja poseerauskuvia kolmikosta ja kiva juttu, että päätit pitää blogia! Tykkään kovasti blogisi linjasta: asiapitoisia tekstejä ja temppuilujuttuja on kiintoisaa lukea ja niistä inspiroituu itsekin.

    VastaaPoista
  2. Apua, haaste! D: Nooh, enköhän mä sen ehdi kirjottaa siinä missä kaiken muunki. (Silleen tosi hienosti ja syvällisesti siis.) Mut voi kauhistus, noi pentukuvat on järkyttävän söpöjä. Voitko keksiä jonku tekosyyn julkasta niitä vielä lisää? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin että ootkin kirjoittanu jo, mutta mä en ehdi lukea, kauheeta! Mulla on valitettavasti noita Kiiran ja Eemelin pentukuvia tosi vähän, kun silloin kuvia säilytettiin ulkoisella kovalevyllä joka päätti hajota. Sinne menivät sitten kaikki aikuisten Viiruvarpaiden pentukuvat ja -videot. :(

      Poista
  3. Ihania pentukuvia ja kiva tarina. Ja ennen kaikkea kiva blogi! :) Kiitos haasteesta. Katsotaan minkälaisen tarinan saan parin kuukauden bloggailusta. :D

    VastaaPoista
  4. Voi apua pikku-Kiiraa ja pikku-Eemeliä! ♥ Voi että Tomuakin kun se on jo niin aikuisen kissan näköinen komistus ♥

    Oli ihan mahtavaa että lähdit laajentamaan kirjoituksia treenien ulkopuolellekin! Teidän blogi on täydellinen paketti arkijuttuja, treenijuttuja ja asiajuttuja. :) Tutkimustiivistelmiä olisi hurjan mielenkiintoista lukea (ja koko tutkimuksia toki myös). Jos pystyt päästyäsi tutkijaksi, koita ihmeessä tehdä tutkimuksia raakaruokinnastakin! Niitä tutkimuksia kaivataan ehdottomasti lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne vaan hurjasti kasvavat! Raakaruokintatutkimus kyllä kiinnostaisi, vaikka en ole siihen järin pätevä ja nykyään sellaisia tutkimuksia, jotka vaativat koe-eläinten käyttöä, on todella hankala toteuttaa.

      Poista
  5. Teidän blogi on kuukauden vanhempi kuin meidän! :) Mutta sä olit tehnyt kyllä paljon huolellisempaa taustoitusta ja blogissa on oikeaa asiaa, hienot kuvat ja inspiroivaa temppuilua. :) Olisipa kiinnostavaa kuulla lisää sun tutkimuksista ja ruokinta-asioista!

    VastaaPoista
  6. Onpas pikkuiset viiruvarpaat kasvaneet - kaikki kolme mussukkaa. <3 Kielennäyttökuva on söpö kun mikä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan järkyttävää miten nopeasti nuo venähtävät!

      Poista
  7. Olipas teillä kiva blogitarina ja tosi kiva blogi muutenkin!

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus, kiva että ootte täällä. Älkääkä söpeliinit pliis kadotko bittiavaruuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ei olla katoamassa mihinkään, vaikka päivitystahti onkin välillä kehno. :D

      Poista