Ensimmäisestä päivästä lähtien ipanalle aletaan opettaa naksuttimen merkitystä. Naksutin on todella kätevä väline asioiden opettamiseen ensimmäistä kertaa. Ensi päivinä aletaan myös opetella käsitargettia, josta innostuin vähän aikaa sitten. Käsikosketus voisi olla paras tapa saada pentu pois tuhmuuksia tekemästä, kunhan sen opettaminen aloitetaan aikaisin ja sitä vahvistetaan joka välissä. Tämän avulla voisi myöhemmin opettaa myös esim. seuraamista, agilitya ja monenmoista muutakin temppua.
Käsitargetti on helppo oppia ja sisäistää. Käsi kulkee paremmin mukanakin kuin kosketuskeppi, |
Palkkauksessa olisi tarkoitus olla monipuolisempi kuin näiden kanssa on nyt oltu. Kiira ja Eemeli tuli opetettua ainoastaan namipalkkaan, jonka takia muut palkat eivät motivoi. Pentua olisikin tarkoitus siis palkata myös mieluisalla leikillä, mieluiten muutamalla erilaisella lelulla.
Perusteiden opettamiseen olisi tarkoitus käyttää pennun kanssa kunnolla aikaa. Kiiran ja Eemelin kanssa tuli mentyä takapuoli edellä puuhun, mutta pennulle olisi tarkoitus opettaa ainakin edellä mainittu käsitargetti, luoksetulo sekä istu-maahan-seiso. Kosketusalustaakin saatetaan opetella, jos siltä tuntuu.
Maahanmeno on perustemppu, joka on kuitenkin aloittelevana kouluttajana melko haastava opettaa. |
Ulkoilu olisi myös tarkoitus aloittaa pennun kanssa aikaisin, jos pentua kiinnostaa mennä ulos. Tarkoitus olisi mahdollisimman nopeasti alkaa kuljettaa herkkuja ulkona ja saada pentu syömään myös kodin ulkopuolella, jolloin ulkoilu myös helpottuisi huomattavasti. Pennulta olisi myös hyvä vaatia nätisti kulkemista heti kun ulkona ei enää pelota, jolloin nätisti kulkemisen opettaminen ei olisi niin hankalaa kuin jo monta vuotta omalla tyylillään ulkoilleelle.
Kulkeminen vieraissa paikoissa aloitetaan mahdollisimman nopeasti sen jälkeen kun ipana tuntee olevansa meillä kuin kotonaan. Pentua olisi tarkoitus ottaa mukaan eläinkauppaan, kavereille, appivanhempien luokse, Kiiran kanssa doboilemaan (silloin täytyy tosin olla ylimääräinen silmäpari mukana valvomassa pentua :D) ja kaikkialle mihin vain keksiikin. Kaikissa vieraissa paikoissa olisi myös hyvä opetella syömään. Meidän elämä taitaa pyöriä syömisen ympärillä? :D
Tapakoulutus on tietysti tärkein koulutuksellinen asia. Meillä ei ole soveliasta hyppiä pöydillä, roikkua verhoissa tai raapia sohvaa. Kaikkia edellämainittuja tulee varmasti tapahtumaan, mutta kiltisti olemisesta pyritään tekemään pennulle kannattavampaa palkkaamalla, jos se edes aikuisena sitten valitsisi mielummin kiipeilypuun kuin sohvan.
Kaikista tärkeintä olisi kuitenkin olla stressaamatta pennun koulutuksesta ja hoidosta. Mitä se haittaa, jos pentu ei osaa kuukaudenkaan päästä mennä maahan, sen kulkeminen vieraissa paikoissa jää vähäisemmäksi kuin on suunniteltu tai siitä ei tulekaan huippuagiliitäjää. Tärkeintä on, että pentuiästä nautitaan silloin kun vielä voidaan ja että kissojen kemiat pelaisivat yhteen. Koulutus tulee vasta sen jälkeen, ja oppiminen jatkuu onneksi koko eliniän. Mahtavia kissoja noistakin tuli.
"Kuulitko Kiira kun se kehui meitä? Se voi tarkoittaa herkkuja, parempi killittää söpösti!" |
Hei mikä tää käsitarget-juttu on? Olisko siitä mahdollista saada jossain vaiheessa postausta? Meillä on tällä hetkellä kaksi pientä riiviötä (pennut) ja niille olisi hyvä alusta asti opettaa jokin tapa "kieltää" tai harhauttaa. Nimim. pohkeet jo verillä...
VastaaPoistaOnnea uudesta perheenjäsenestä <3
Kun klikkaat tekstissä sanaa "käsitargettia", se vie videoon jossa näytetään miten käsikosketus opetetaan koiralle ja miten sitä voi hyödyntää. Käsitargetti on täysin sama asia kuin kosketuskeppi, mutta kepin sijasta opetetaan koskettamaan kättä. Kosketuskepissä on etuna pidempi ulottuvuus, käsikosketuksessa taas se, että käsi kulkee aina mukana (ja esim. agilityssä on aika luonnollista ohjata kädellä). Itse ajattelin että käsitargetilla voisi opettaa vahvan ja hyvän luoksetulon, ja käyttää tätä luoksetuloa ei-toivottujen tilanteiden katkaisijana.
PoistaKiitos!
Viikko menee nopeasti! Kovat on tavoitteet, ihan melkein hengästyin :) Onneks ei kaikkea kuitenkaan tarvii kerralla...
VastaaPoistaSanopa muuta, aika on tähänkin asti kulunut hirveän nopeasti! Heh, onneksi suurin osa noista perusteista on todella helppo opettaa ja kaikkea ei tosiaankaan tarvitse osata kerralla. :)
PoistaEnää vähän päälle viikko aaaaaaa, tsemppiä loppumetreille! ♥ Otsikon kysymys on erittäin hyvä, pentujen kanssa mahdollisuuksia on niiiiin monia kun ovat vielä "tyhjiä tauluja". :D Näiden aikuistenkin kanssa itselläni ainakin on aina "mitä opettaisin seuraavaksi kun haluan opettaa tuon ja tuon ja tuon ja tuon", vaikea päättää järjestys. :D Ja totta, tärkeintä on nauttia yhteiselosta, treenailu on kivointa kun se tapahtuu pilke silmäkulmassa ilman suorituspaineita ♥
VastaaPoista"Käsi kulkee paremmin mukanakin kuin kosketuskeppi" True dat. :D Yön naurut, kiitos ♥ Meillä on tavallaan harjoitettu käsitargettia, kiinnitän kisujen huomion monesti teeskentelemällä, että sormieni välissä on nami. Auttaa keskittymään. :)
Aiotko muuten käyttää kisua näyttelyissä? Siellä ainakin saisi kunnolla harjoitusta vieraissa paikoissa olosta. :D
Kiitos! :) Viikko menee kyllä ihan huikean nopeasti.
PoistaHaha, tuo käsitargettiasia oli muotoiltu ehkä vähän huonosti. :D Meilläkin on käytössä käsiohjaus etenkin agilityssa, jota ei ole varsinaisesti opetettu. Nuorempina nämä eivät olleet kuitenkaan kovin käsiohjautuvia koska sen vahvistamiseen ei kiinnitetty huomiota, nyt pennun kanssa toivon että saisin targettaamalla käsiohjauksen vähän nopeammin yleiseen käyttöön. :)
Mulla ei ole mitään suurempia intohimoja näyttelyttämiseen, mutta kerran-pari voisi ehkä käydä, mieluiten sellaisessa jossa on myös agilitya. :D
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTomu on melko äänekäs matkustaja ollut ainakin tähän asti :D Tomppa poika odottaa innolla kaikkea tekemistä, jota uudessa kodissa on tarjolla :)
VastaaPoistaSe ei valitettavasti ole ainoa kiljukaula, onneksi ei ihan hetkeen tarvitse lähteä kaikkien kanssa reissuun. :D
Poista