tiistai 27. lokakuuta 2015

Lemmikkimessujen lippuja jaossa (täälläkin)

Joku mainitsi jossakin toisessa kissablogissa bloggaajapassin, josta en ollut ikinä kuullutkaan. Siis ihan oikeasti bloggaajille tarjotaan ilmaislippuja messuille? Uskomatonta. Olen ihan supertyytyväinen blogin lukijamääriin, mutta tiedän että monet kissa- ja etenkin koirablogit ovat todella, todella suosittuja, joten ajattelin että itselläni ei ole mitään saumaa. Siinä sitten kuitenkin kävi niin, että sain tänään sähköpostia bloggaajapassista ja minä siis ilmestyn Lemmikkimessuille!

Sain myös arvottavaksi kaksi lippua Lemmikkimessuille. Messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 7.-8.11.2015 ja voittajat saavat lunastaa lippunsa suoraan tapahtumapaikalta. Olet mukana arvonnassa, jos olet blogin julkinen lukija ja kommentoit tähän, milloin ja missä lemmikkiaiheisessa tapahtumassa olet viimeksi käynyt. Osallistumisaikaa on tämän viikon loppuun asti, arvonta siis päättyy sunnuntaina 1.11 puoliltaöin. Messuilla nähdään!


torstai 22. lokakuuta 2015

Eukalyptuksen tuoksuinen ilta

Nose Workissa käytettävä eukalyptustuoksu saapui jo maanantaina, mutta mulla ei ollut aikaa testata sitä heti alkuviikosta. Eilen olin poikkeuksellisesti kotona jo vähän ennen yhdeksää, joten nopean iltaruuan jälkeen kaivoin pahvilaatikot esiin ja tiputin pisaran hajua huopatassuun. Tämä huopatassu meni yhteen laatikoista, johon laitettiin ensin myös herkkuja, sitten herkkupurkki jonka päällä oli huomionami ja viimeiseksi herkkupurkki ilman namia.


Kuten näkyy, etenkin Eemeli selvästi haisteli eukalyptusta ja lopussa näytti jopa suunnistavan sen (tai yhdessä eukalyptuksen kanssa leijailevan herkunhajun) avulla. Eemelin kohdalla tosin näyttää että haju oli päässyt jonkun verran leviämään, koska viimeisessä toistossa se selvästi haisteli ilmaa mutta ei kyennyt paikantamaan mistä haju tulee. Pahvilaatikoita on valitettavasti edelleen vain muutama, koska en ole myöskään ehtinyt käydä kyselemässä niitä. Miksi vuorokaudessa ei voi olla enemmän sellaisia tunteja, jolloin kaupat ovat auki. :D

Tomppa ei valitettavasti päässyt tällä kertaa harjoittelemaan, koska sillä on ollut aina välillä maha löysällä ja koitetaan auttaako siihen herkkujen karsiminen kokonaan pois. Täytyisi kyllä paistaa sydämestä tai jauhelihasta herkkuja niin Tomukin pääsisi käyttämään nenää.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Pikkuneiti pesulla

Kiiralla oli toissapäivänä maha löysällä, ja se oli onnistunut sotkemaan tuotokseen sekä pyllynsä että hännänpäänsä. Kuten edellisistä kuvista on näkynyt, Kiira on jo pitkään kaivannut kunnon pesua, joten päätettiin pestä kerralla koko kissa. Kiira oli koko pesun ajan reippaasti paikallaan, eikä protestoinut pesua. Paksun turkin alta paljastui ihan säälittävän pieni pikkuneiti, josta ennen pyyhekuivausta ei valitettavasti otettu kuvia. On tuo hiukan kuivempi neitikin silti aika reppana.

"Yyyyh, mun turkki on ihan märkä."

"Älä huoli sisko, mä autan."

"Hyi, mun tassutkin on ihan litimärät." *ravist*
Neidin turkin kuivuminen otti taas monen monta tuntia, siitä huolimatta että avitettiin sitä hiukan föönillä. Neiti vaan valitettavasti pelkäsi moista kapistusta, joten kovin paljon ei viitsitty sitä kiusata. Seuraavaan pesukertaan varustaudutaan kyllä superherkuin, jotta kuivaamisesta tulisi kivaa. Kun turkki kuitenkin viimein kuivui, se oli ihanan puhdas ja pehmeä ja sen kantaja hirmuisen nätti. Pitihän siitä sitten ottaa kuvia miehen sylissä. :D



Harmillisesti ne kaikista likaisimmat kohdat, niska ja rinta, jäivät edelleen likaisiksi. Me ei ilmeisesti oltu kasteltu turkkia ihan pohjavillaan asti märäksi (se muuten ottaa yllättävän kauan aikaa!) eikä hinkattu pesuaineella tarpeeksi huolellisesti. Jos jollakin on hyviä vinkkejä näiden vaikeiden alueiden pesuun, niitä otetaan ilolla vastaan! Nyt neiti kylläkin saa jonkin aikaa huokaista helpotuksesta ennen seuraavaa pesua.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Hankinnoista nenähommiin

Tuli taas tehtyä hankintoja. Olen pitkään harkinnut uutta objektiivia ja kun nyt satuin löytämään edullisesti käytettynä yhden toiveissa olleen, se oli pakko ostaa. Sillä oli myös pakko ottaa heti kissoista testipotretit.




Jopa Eemelillä on ihmeen järkevä ilme. :D Tompalla taas on suu auki, kuten tavallista.

Mulla oli viime kuussa synttärit ja mieheltä toivoin Nose Workin eukalyptushajun (joka ei ole edelleenkään tullut) lisäksi uutta treeninamitaskua, edellinen kun oli liian pieni, hankala ja pohjasta jo sen verran kulunut että kohta herkut olisivat olleet ihan jossain muualla kuin siellä taskussa. Ahkeran googletuksen perusteella päädyin Doggone Goodin Rapid Rewards-taskuun, eikä kyllä ainakaan muutaman käyttökerran jälkeen kaduta! Treenipussissa on monta taskua (muun muassa yksi vetoketjullinen johon mahtuu esim. puhelin) ja D-lenkit joihin saa kiinni esimerkiksi naksuttimen, hihnan tai vaikka avaimet. Päätasku sulkeutuu magneetilla, joten se on siis helppo avata ja sulkea. Varsin kätevä laitos siis!


Tulipa viimein otettua myös Nose Workista kuvia. Tällä kertaa kissat etsivät ilman hihnaa, koska kuvaaminen ja hihnan pitely samaan aikaan olisi ollut turhan haastava suoritus.

"Ei täällä ole mitään."
"Eikä täällä. Taitaa olla huijausta koko homma."
"No mutta täälläpäs onkin!"
"Omnomnom"
"Oliskos täällä nameja?"
Kuten niskasta näkyy, neiti todellakin kaipaisi pesua.

Kiiran kanssa on myös harjoiteltu hajutunnistuksen ilmaisua vanhoilla tutuilla purkeilla, koska tassukosketus on niin kätevä ilmaisu että haluaisin sen myös Nose Workiin. Nyt tosin purkissa on neilikan sijasta voimakkaan tuoksuisia herkkuja. Purkeista on tullut Kiiralle todella voimakas vihje hajuhommista, ei neitiä tarvinnut taaskaan yhtään muistuttaa siitä, mitä pitäisi tehdä.

"Mä vaan haistelen tätä herkkupurkkia..."
"... Ja sitten huiskaisen sitä tassulla ja odotan herkkua!"
Kiira näyttää tuossa viimeisessä kuvassa (ilmeisesti asennosta ja kuvakulmasta johtuen) todella lihavalta, se ei kyllä oikeasti ole yhtään noin tukeva. :D Melkein päinvastoin, neiti jokin aika sitten laihtui yhtäkkiä ja se on vieläkin noin sata grammaa kevyempi kuin normaalisti.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Raakaruokamyyttejä osa 2: raakaruokinta on ydinfysiikkaa


Tällä kertaa tulee vähän kepeämpi ja lyhyempi raakaruokintamyytti. Kuten otsikosta voi päätellä, tänään käsitellään väitettä siitä, että raakaruokinta on niin vaikeaa että se on ydinfysiikkaa.

Otetaan kolme raakaruokintaskenaariota: skenaario 1, jossa ruokkija ei halua laskea yhtään vaan luottaa täysin muiden neuvoihin (jossa ei ole tietenkään mitään vikaa); skenaario 2, jossa ruokkija haluaa päästä helpolla mutta ei kehtaa kysyä suoraan, jonka takia hän seuraa valmista ruokintamallia; ja skenaario 3, jossa ruokkija haluaa laskea kaiken itse.

Pixel Dividers

Skenaariossa 1 ainoa asia mikä tarvitsee laskea on se, miten monta kertaa kehtaa kysyä samaa asiaa ja/tai samalta ihmiseltä. Vastaus laskuun on omalta osaltani se, että mä jaksan kyllä vastata, etenkin jos kaikki kysymykset eivät koske samaa asiaa.

Skenaariossa 2 napataan valmis ohje vaikka tästä blogista tai Pikkupedoista. Oman ohjeeni ollessa kyseessä monimutkaisimmat laskut ovat tälläisiä: ohjeessa näkyvä määrä kerrottuna kissan painolla kiloissa. Jos halutaan esittää kaava matemaattisesti, se voidaan tehdä näin:
Jossa T=kissan tarve, n=ohjeessa mainittu määrä ja m=kissan paino kiloissa.
Pikkupetojen ohjeessa taas ei tarvita laskemista, jos kissa painaa noin neljä kiloa. Jos kissan paino on jotakin muuta, ohjeen annostus kerrotaan painokertoimella, eli kissan paino jaetaan neljällä kilolla. Jos kissa painaa vaikkapa kuusi kiloa, painokertoimeksi tulee 1,5 (6/4 = 1,5), ja tällä kerrotaan ohjeen määrät.

Skenaariossa 3 halutaan laskea kaikki itse. Otetaan esimerkiksi vaikka A-vitamiini, ja ajatellaan että skenaarion 3 raakaruokkija haluaa selvittää, miten paljon broilerinmaksaa hänen täytyy antaa nelikiloiselle kissalle jotta tarve tulee tyydytetyksi. Skenaarion 3 ruokkija tietää, että A-vitamiinia olisi hyvä saada noin 100 µg/painokilo. Tutulla kaavalla saadaan selville A-vitamiinin tarve 4 kg kissalle: ohjeen määrä kerrottuna painokiloilla, eli M=n*m = 100 µg/kg*4 kg = 400 µg (jossa uusi M on kissan tarvitsema ravintoaineen, tässä tapauksessa A-vitamiinin, määrä). Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan täytyy myös tietää miten paljon 400 µg tekee maksana. Finelin mukaan broilerinmaksassa on noin 9747 µg A-vitamiinia sadassa grammassa. Kun halutaan tietää miten paljon maksaa tarvitaan, jaetaan kissan tarvitsema määrä sadassa grammassa olevalla määrällä ja kerrotaan osamäärä sadalla. Siis matemaattisesti esitettynä:
Jossa T=kissan tarve, M=kissan tarvitsema ravintoaineen määrä ja S=ravintoaineen määrä sadassa grammassa.
Jos kyseinen A-vitamiiniesimerkki halutaan laskea loppuun, selviää että maksaa tarvitaan 4,1 grammaa päivässä (400 µg/9747 µg * 100 = 4,1 g). Siinä on kaikki laskut joita tarvitsee osata raakaruuan laskemisessa, jos ei ole kiinnostunut kuivapainoista sun muista, mutta eipä niissäkään kerto- ja jakolaskua ihmeellisempiä laskutoimituksia tarvitse hallita.
Pixel Dividers


Verrataan tätä sitten ydinfysiikkaan. En valitettavasti tiedä aiheesta kovin paljoa, mutta etsiessäni tietoa törmäsin ydinfysiikan kaavoihin. Tässä olisi ydinfysiikan sähköheikon vuorovaikutuksen kaava:
Lähde: Wikipedia

Tiedonhaun perusteella voidaan todeta että raakaruokinta ei ole ydinfysiikkaa. Vaikeimmillaankin raakaruokinta vaatii sen että on läpäissyt peruskoulun, ja jos jotakin ei osaa itse laskea, siihen voi aina pyytää apua. Raakaruokinta on tietysti haastavampaa kuin sopivan ruokamäärän annostelu valmiista ruokapakkauksesta, mutta kyllä itse väittäisin että se ei vaadi ihan niin paljon perehtymistä kuin ydinfysiikka.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Leikkiä koko elämä

"Oon täällä majassa!"

"Mun sulkahiiri!"
Samaan aikaan toisaalla...

"Hohhoijaa, tänään ei jaksa."

Mutta kyllä se vanhempikin aktivoituu kun lelu vaihtuu.

Eemeli: "Sainpas!"



"Äh, taas tuli huti."

"Mihin se nyt karkasi?"

"Ja taas!"

Derp!



"Vähän tuo tanssijalka vipattaa."

"Sillä aikaa kun keskityt tanssimiseen, mä nappaan lelun!"

"Kyllä minäkin sen tarvittaessa kiinni saan."

Kreivi Maapula aikoo imeä vertasi! Tai ainakin varastaa lelusi.

"Hui! Tää on nyt joku uusi juttu!"

"Tuolta se tulee taas. Se on aika epäilyttävä."

"Hui!"

"Hyps"

"Pomps"