lauantai 9. toukokuuta 2015

Hankintoja ja askartelua

Tomu tulee huomenna (!) joten on tullut parin viime viikon sisällä hankittua kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista.

Uusi hiekkalaatikko oli pakollinen hankinta. Meillä on tähän asti ollut käytössä vain yksi hiekkalaatikko, mutta kolmelle kissalle se on aivan liian vähän. Eemeli otti heti kakkoslaatikon käyttöön, mutta Kiira käy mielummin vanhassa laatikossa, silloinkin kun se on likainen. Tämän lisäksi me laitetaan vielä tilapäinen säilytyslaatikkohiekkis, jolla varmistetaan että Kiirakin uskaltaa käydä asioilla.



Olen miettinyt vesiautomaatin ostamista pitkään, ja nyt kun tein muutenkin tilausta Zooplussalle, se oli hyvä napata mukaan. Tälle ei ole kumpikaan vielä lämmennyt ja Kiira näytti etenkin alussa todella epäileväiseltä outoa härveliä kohtaan. Herkuilla kumpikin on kuitenkin uskaltautunut automaatin lähelle ja lipsinyt vettäkin hamutessaan herkkuja, joten eiköhän tämä saada pikkuhiljaa käyttöön.



Zooplussalta tarttui mukaan myös Applawsin penturaksuja niiden näppärän pienen koon takia. Vinkki kaikille kissojen kanssa treenaaville, Zooplussalla Applawsin penturaksut ovat edelleen vanhaa, laadukkaampaa erää. Ostin myös kokeilupussin Ziwipeakia, kun halusin testata onko sen maistuvuus parempi kuin pentuaikana, senkin etuna kun on pieni koko. Kiiralle ei Ziwipeak maistu herkkuna, mutta Eemeli vei melkein sormet mukana. Onnistunut kokeilu siis!



Zooplussalta tuli myös tälläinen hieno raapimistynnyri. Valitettavasti tehtiin kaverin kanssa kimppatilaus ja tämä tuli vain meille odottamaan noutoa. Etenkin Eemeli tuntui tykästyvän kovasti tynnyriin, joten tälläinen on ehkä pakko hankkia meillekin jossain vaiheessa.



On tullut myös ostettua muutama lelu pentua ja aikuisia varten. Bojoing-lelu on alkanut rispaantua, joten nappasin kerralla kaksi uutta kaupasta. Zooplussan bird-lelukeppi on ollut meillä todella suosittu ja niin tälläkin kertaa. Eemeli hyppi hulluna sulkalelun perässä ja kun sai sen kiinni, yritti raivokkaasti riehtoa lelua itselleen. Onnistui Puumeli jo hajottamaankin lelun, täytyy siis kiinnittää sulat vähän paremmin pikaliimalla kiinni. :D



Ostin myös muutaman säilytyskorin Kiiraa varten. Neiti tuntuu aina rauhoittuvan, jos pääsee vierasta kissaa pakoon korkealle tai johonkin turvapaikkaan, kuten koriin. Meidän täytyisi muutenkin järjestää kaappeja, joten ostin näitä muutaman ja ripottelin ympäri asuntoa. Pidetään koreja esillä niin kauan kuin tarvitsee ja sitten kerätään pois omaan käyttöön.



Kissoilla on ollut ruokakuppien alustana hieno porotabletti, johon oli kuitenkin pinttynyt niin paljon likaa että päätin heittää sen pois, kun Tomulle täytyi kuitenkin ostaa oma tabletti. Ostin sitten sekä Tomulle että sisaruksille samanlaiset raidalliset tabletit. Eivät nuo yhtä kivoja ole kuin vanha porotabletti, mutta ihan kohtuullisen sisustukseen sopivia kuitenkin.



Pennut raapivat ei-sallittuja paikkoja, ja se on ihan normaalia. Ollaan kuitenkin aika vähän aikaa sitten ostettu uusi sohva, jota ei mieluiten nähtäisi revittynä. Ostin siis fleecehuopia, jotka viritin sohvan istuintyynyjen ja käsinojien päälle suojaamaan raapimiselta. Yllättävän hyvin täsmäsi huopien väri eikä tuo nyt niin hirveän näköinen ole kuin voisi olla! Lisäksi sohva on nyt fleecepäällysteiden takia ihanan pehmeä. :D



Meillä on terraarioita ja paljon tekniikkaa, joten johtohässäköitä ja jatkojohtoviritelmiä on ollut ympäri asuntoa. Ostin nyt muutaman kannellisen pahvilaatikon ja leikkasin niihin reiät johtoja varten. Näillä ja kaapelikerääjillä saatiin suurin osa jatkojohdoista siistimmän näköisiksi ja kohtuullisen pentuturvallisiksi.



Me tilattiin myös uusi kiipeilypuu samasta paikasta kuin vanha, mutta se ei valitettavasti ehtinyt saapua ennen Tomua. Ajattelin myös ostaa Kivikis-majan, mutta Megaeläimessä ei ollut tietenkään juuri sen väristä majaa jonka olisin halunnut. Täytyisi siis varmaan tilata sellainenkin. Tuntuu että on tullut ostettua pentua varten hirveä määrä tavaraa, mutta onneksi ainakin suurin osa on nyt tässä!

Eilen tuli sitten viimein pentustressi. Hermostuttaa erityisesti Kiiran suhtautuminen ja sopeutuminen pentuun, vaikka kyllä tiedostan että isompia ongelmia ei pitäisi olla, eikä huolehtiminen auta yhtään. Näin viime yönä unta, jossa Tomu tuli meille ja me syötettiin Kiiralle niin paljon herkkuja, että se alkoi kehrätä Tomulle. Toivotaan että tämä oli enneuni. :D Iik, huomenna!

6 kommenttia:

  1. Uusi vaavi on hyvä shoppailukimmoke. Ja kyllähän nuo jutut on tarpeellisia kaikki. Mustavalkoinen tabletti on hieno. Oivankin ruokapaikalla on muovinen tabletti, ruusukuvioinen täällä ja yksiökotona päärynäprintillinen. Suojaavat hyvin lattiaa jämiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin! Etenkin kun kissat syövät raakaruokaa, on kivempi pyyhkiä jämät tabletilta kuin lattialta. :D Musta myös tuntuu että sen jälkeen kun ostettiin aikanaan tabletti ruokakuppien alle, kissat oppivat samantien mikä on se sallittu ruokailupaikka eivätkä enää yrittäneet raahata ruokaa mihinkään muualle.

      Poista
  2. Apua, jokohan pentu on teillä? Toivottavasti kaikki sujuu hyvin alusta asti!! ♥ ♥ ♥ Ihanaa aina shoppailla uusia juttuja kisuille, minuakin houkuttaisi kovasti tynnyri (ja Kivikiss) monet ovat sitä kehuneet! :) Teillä on aivan ihanan värinen olohuone! Mie oon miettiny pitäisikö minun ostaa sellainen koko sohvan peittävä suoja, on jo sen verran rispaantuneet kulmat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei varmaan tarvitse arvailla mun lempiväriä. :D Zooplussalta saisi tynnyrin vielä aika edullisesti, joten luulen että täytyy piakkoin tehdä sinne uusi tilaus. Meillä onneksi sohva on pysynyt ehjänä ja toivon että pysyy jatkossakin, fleecepeitot saavat siis jäädä ainakin hetkeksi, vaikka Tomu ei olekaan raapinut sohvaa ollenkaan.

      Poista
  3. Toivottavasti kotimatka sujui hyvin! Innolla odotellaan uusia päivityksiä Tomun arjesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanssamatkustajille matka ei välttämättä ollut kovin mukava. :D

      Poista