perjantai 6. tammikuuta 2017

Katsaus ruokavalion terveysvaikutuksiin

Elintavoilla on suuri merkitys terveydelle. Osa sairauksista on täysin geneettisiä, mutta suurimmassa osassa elintavat määräävät ainakin osittain, sairastuuko yksilö vai ei. Näin on esimerkiksi diabeteksessa, jossa geneettinen alttius vaikuttaa sairastumisen todennäköisyyteen mutta sairaus puhkeaa vasta otollissa olosuhteissa. Terveellinen ruokavalio on tärkeä osa terveellisiä elintapoja ja sen merkitys ihmisten terveydelle tunnustetaan nykyään laajasti. Myös kissalla ruokavalio voi vaikuttaa suuresti terveyteen. Tässä blogikirjoituksessa käsittelen suppeahkosti sitä, miten erityisesti hiilihydraatit voivat vaikuttaa haitallisesti kissan terveyteen ja toisaalta miten korkeaproteiininen ruokavalio voi parantaa sitä.

Kissa on puhdas lihansyöjä, joka ei tarvitse kasviperäisiä tuotteita ruokavaliossaan. Sillä ei myöskään ole ravitsemuksellista tarvetta hiilihydraateille 1. Anekdoottina voisi kuitenkin mainita, että kuten meillä ihmisilläkin, myös kissalla esim. aivot, keskushermosto ja punasolut voivat kuitenkin käyttää energianlähteenään ainoastaan glukoosia. Tämä glukoosi kyetään kuitenkin tuottamaan proteiinista, joka voikin olla syy kissan valtavalle proteiinintarpeelle 2. Kohtuu tuoreen tutkimuksen mukaan aikuinen kissa tarvitsee kuivaruoasta 5,2 grammaa proteiinia painokiloa kohden päivässä ylläpitääkseen lihasmassaa 3. Nelikiloinen kissa tarvitsisi siis yli 20 grammaa proteiinia päivässä pysyäkseen optimaalisessa kunnossa. Luonnossa kissat saavat runsaasti proteiinia syömistään saaliista 4, mutta huonolaatuisella ns. ”markettiruoalla” proteiinin saanti voi jäädä jopa huomattavasti alle tämän. Suuri hiilihydraattien saanti voi vielä heikentää proteiinien imeytymistä 5, joka pahentaa entisestään proteiinivajetta. Vanhoilla kissoilla esiintyy monia sairauksia, jotka lisäävät lihasten surkastumista ja myös ikä tuo tullessaan lihasmassan kutistumisen 6, joten erityisesti vanhoilla päivillä riittävä proteiininsaanti olisi tärkeää. Monissa senioriruoissa taas päinvastoin proteiinin määrää on vähennetty entisestään.


Hiilihydraattien suurin haitta koituu virtsateille. Hiilihydraatit nostavat virtsan pH:ta, joka lisää struviittikiteiden muodostumista 7, 8. Hiilihydraattipitoinen ruoka lisää myös struviitteja muodostavan sakan määrää virtsassa, joka taas johtaa siihen että kiteitä muodostuu helpommin heti kuin ympäristö (käytännössä siis pH) on siihen otollinen 8, 9. Korkeaproteiininen ruokavalio toimii struviittikiteiden ehkäisijänä itseasiassa tehokkaammin kuin eläinlääkärin virtsakideruoat, koska pH:n alentamisen lisäksi ne myös vähentävät sakan määrää, jota kideruoat taas eivät tee 7, 10. Korkeaproteiininen ruokavalio vähentää myös kalsiumoksalaattikiteiden riskiä 11. Virtsatiesairaudet ovat kissojen yleisimpiä sairauksia ja tuoreen tutkimuksen mukaan kuudella prosentilla suomalaisista maatiaiskissoista oli jossakin vaiheessa elämäänsä ollut virtsakiteitä 12, joten ruokavaliolla voisi olla suuri merkitys myös kissojen kansanterveydelle.

Hiilihydraateilla on myös muita negatiivisia terveysvaikutuksia. Korkeahiilihydraattinen ruokavalio voi lisätä diabeteksen riskiä, sillä se nostaa veren glukoosi- ja insuliiniarvoja 13, 14, vaikkakin ylipaino on kaikista tärkein diabeteksen riskitekijä 15. Laihduttavalle kissalle korkeaproteiininen ruokavalio on erinomainen valinta, sillä korkeaproteiininen ruokavalio vähentää kehon rasvattoman massan hupenemista ja korkeaproteiinisella ruokavaliolla kissa voi syödä enemmän ylläpitääkseen samaa laihdutustahtia, jolloin laihdutus ei ole kissalle niin raju kokemus 16. Hiilihydraatit voivat myös lisätä fermentaatiota ja kaasun muodostusta suolistossa 5, joka voi johtaa varsin ikäviin hajuhaittoihin.


Tiivistyksenä voitaisiin siis sanoa, että kissa ei kuole hiilihydraatteihin tai elä ikuisesti proteiinirikkaalla ruoalla, mutta parhaiten kissan terveyden takaa syöttämällä pääasiassa kosteaa, lihapitoista, korkeaproteiinista ja vähähiilihydraattista ruokaa. Tällaista ruokaa olisi siis esimerkiksi hyvälaatuinen täysravintomärkäruoka tai hyvin koostettu raakaruokavalio. Maukkaita ja terveellisiä ruokahetkiä!


Lähteet:
1. http://avmajournals.avma.org/doi/abs/10.2460/javma.2002.221.1559
2. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21088842
3. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23362342
4. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22005434
5. http://jn.nutrition.org/content/124/12_Suppl/2568S.extract
6. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22111652
7. http://europepmc.org/abstract/med/3672831
8. http://avmajournals.avma.org/doi/abs/10.2460/ajvr.2004.65.138
9. http://europepmc.org/abstract/med/8950426
10. http://avmajournals.avma.org/doi/abs/10.2460/ajvr.2003.64.1059
11. http://avmajournals.avma.org/doi/abs/10.2460/javma.2001.219.1228
12. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5002895/
13. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/labs/articles/22005439/
14. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22005401
15. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0195561612002100
16. http://jn.nutrition.org/content/139/5/855.short

7 kommenttia:

  1. Lähdeluettelo postuksen perässä on iiiiiihana lisä! Ja voi Tomu, kun on makean näköiset ruokalevot menossa. <3

    VastaaPoista
  2. Mahtava kirjoitus! Pointsit täältäkin lähdeviitemerkinnöille, upean pitkä lista myös. :)

    Upeat kuvat, Tomu niin raukeana ♥

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus! Ja tosiaan on aika harvinaista herkkua, kun blogipostauksessa on lähdeviitteet ja vielä näin kattavasti lähteitä. Tavallisesti bloggaajat vain väittävät kaikenlaista, eikä yhtäkään lähdettä edes mainita. :D

    VastaaPoista
  4. "Korkeaproteiininen ruokavalio vähentää myös kalsiumoksalaattikiteiden riskiä", miten argumentoit tämän puolesta? Mäkin lueskelin hiljattain paljon noita tieteellisiä artikkeleita kissojen virtsatieongelmiin liittyen, mutta mulle jäi se kaiku, että oksalaattien kanssa homma olisi jotenkin eri? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä teksti muuten, mutta lähteet on osin aika vanhoja.

      Poista
    2. Esimerkiksi Bartges & Callens (2015) tekstissä "urolithiasis" on korostettu nesteen ja kuitujen merkitystä kissojen ruokavaliossa, jos ongelmana on kalsiumoksalaattikiteet. Mainintaa on myös siitä, ettei kissoilla proteiinipitoisuutta tulisi rajoittaa, mutta siinä ei muistaakseni mainittu, että se olisi mitenkään erityisen ehkäisevä tekijä. Lähinnä todettiin, että protskua ei saa vähentää ehdottomalta petoeläimeltä, ja että virtsan pH:ta täytyy saada alemmas muilla konsteilla.

      Poista
  5. Meillä on 4kk ikäinen kissanpentu (Pyhä Birma) ja näin ensimmäisen kissan omistajana olen hieman epävarma oikeanlaisen ravitsemuksen kanssa. Kyselisinkin, että mitä mieltä olet tällaisesta ruokavaliosta:

    Kissamme syö 3-4 ateriaa päivässä, joista 1 on raakaruokaa. Tähän mennessä on vasta annettu raakana possun sydäntä, naudan jauhelihaa, possun kinkkusuikaleita, lohta sekä keitettynä broilerin suikalelihaa ja pakasteseitä. Tarkoituksena on monipuolistaa raakaruokintaa, mutta ei siirtyä siihen täysin. Täysravinnosta käytössä ovat: Natures:menu, Nature´s Protection, MAC´S sekä Hill´s (tämä ei kissalle oikeastaan maistu ja tarkoitus jättää pikkuhiljaa pois, mutta on kasvattajalla siihen tottunut, joten vielä on kuvioissa sen vuoksi mukana). Täydennysravinnoista on annettu Schesiriä, Applawsia ja Almo Naturea. Kuivaruokaa ei suostu ollenkaan syömään (3 eri merkkiä kokeiltu). Märkäruokia on annettu suhteessa 50:50. Paljonko tällä ruokavaliolla pitäisi antaa lisäravinteita päivässä? Olemme antaneet 1 tabletin Multicatia ja vajaa 0,5 mittalusikallista Aptuksen Calphosum D:tä. Kissa painaa 2,4kg. Onko tämä mielestäsi riittävä määrä? Onko tähän ruokavalioon jotain muutosehdotuksia?

    Kiitos jo etukäteen, jos viitsit vastata ��.

    VastaaPoista