perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kätkö ja kasvukuvia

Pahoittelen, tästä tuli superpitkä ja kuvarikas postaus. :D Toivottavasti jaksatte kuitenkin selata loppuun asti!

Eilen hoksasin, että en ole nähnyt pariin päivään huippusuosittua porkkanalelua missään ja ajattelin että se on varmaan päätynyt sohvan alle, joten päätin huitoa sen ja mahdolliset muut sohvan nielaisemat lelut harjanvarrella pois. Tämä oli saldo.

Pari lelua. :D

Pennun kanssa kaksi viikkoa on selvästi liian pitkä väli sohvanalusen tyhjentämiseen. Pojat tietysti myös kiinnostuivat mun rymyämisestä ja kaikista ihanista leluista joita kaivoin esiin.

"Mitäs kaikkea kivaa täällä on?"

"Mä otan ton tosta!"

Leluähkyn valtaama Tomu sai lopulta valittua vain yhden lelun ja alkoi leikkiä rapisevalla hiiripötköllä.


"Jes, tää on kiva!"



"Älä karkaa!"

Suu täynnä hiirtä.


Tomun häntä menee aina leikkiessä tyvestä pörhölle. Mitä hurjempi leikki, sen pörheämpi häntä. Hassu otus. :D

Pixel Dividers


Lähetin toissapäivänä Tomun ulostenäytteet analysoitavaksi, koska sillä oli pitkään lievää vatsan löysyyttä (nyt tosin maha on monta päivää ollut oikein hyvä) ja myös Kiiralla ja Eemelillä on ollut kummallakin pari kertaa löysävatsaisuutta, mitä ei tapahdu koskaan, joten ajattelin että meillä on joku pöpö liikkeellä. Giardiatesti oli negatiivinen, kuten kaikki muutkin, huh! Clostridium-testin tuloksia odotellaan vielä, mutta jos sekin on negatiivinen, olen todella hämmentynyt, koska en ymmärrä mistä Tomun ja kumppaneiden vatsan löysyys voisi sitten johtua. Nyt on kuitenkin todella helpottunut olo tuon negatiivisen giardiatuloksen jälkeen.

Pixel Dividers


Tomu on myös kasvanut ihan kauheasti. Se painaa jo 3,3 kiloa, joten se saavuttaa koossa Kiiraa ja Eemeliä hurjaa vauhtia.

Huisin iso poika. :3


Oikeasti Tomu ei ole ihan noin iso Eemeliin verrattuna, vaan tuossa Eemeli on selvästi kauempana kamerasta ja lysyssä. Tämä epäonnistunut kuva (jossa Eemeli sitten tietysti katsoo kieroon) on vähän lähempänä totuutta.


Tomu on aikuistunut myös ulkonäöltään, eikä ole yhtään niin pennun näköinen kuin vielä reilu kuukausi sitten. Kaikista parhaiten muutoksen näkee kun vertaa uusimpia kuvia ensimmäisiin täällä otettuihin kuviin.

Vasemmalla Tomu tänään, oikealla pikku-Tomu puolitoista kuukautta sitten.
Hirveän nopeasti ne vaan kasvaa!

12 kommenttia:

  1. Tomu se vaan komistuu kasvaessaan! Niin se on aina, että vanhat lelut ovat kuin uusia, kun ovat olleet hetken jossain piilossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomusta on kyllä tullut tosi komea! ♥ Sanopa muuta. :D

      Poista
  2. Ihania kuvia! Tomun masu on niiiin rapsutettavan näköinen! ♥ Kivaa, että teillä tykätään jättihiirestä! Meillä Raku leikki sillä pentuna, mutta sen jälkeen hiiri on saanut asustaa kaapissa kun sillä ei ole kukaan leikkinyt... :/

    Tosi kurjaa kun Tomun masujutut vieläkin vaivaa! Toivottavasti syy selviää. Mahtaisiko Eemeli ja Kiira reagoida vaan niihin bakteereihin mitä ripulista jää hiekkaan, jos löysyyttä ei ole ollut niin paljon mitä Tomulla? Joka tapauksessa toivottavasti masu(t) tulee mahd. pian kuntoon! :)

    Onpa Tomu jo iso! :) Niin ne äkkiä kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiira ja Eemeli eivät ole ikinä innostuneet tuosta hiirestä, mutta Tomu leikkii sillä välillä ihan hulluna. Hyvä etten tullut heittäneeksi sitä aikanaan pois. :D

      Nyt itseasiassa Tomulla on jo varmaan viikon ollut maha oikein hyvä, eikä se ole reagoinut raksuihin, lihaan tai mihinkään muuhunkaan. o_ô Ipana kyllä kasvaa ihan huimasti, painoakin oli taas muutamassa päivässä tullut 200 grammaa lisää. :D

      Poista
  3. Tomusta on tullut iso poika ja komee kun mikä!

    VastaaPoista
  4. Komea kolli on kasvamassa. Ja leikkisä :-). Sohvan alus on kyllä varsinainen Ihmemaa, aina yllättyy, mitä sinne on käpälällä talletettu.
    - Pipsun ja Miirun Pirjo -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomu on kyllä todella leikkisä! Ulkonakin se jahtaa ötököitä, liikkuvia roskia ja vaikka mitä sellaisella vauhdilla, että täytyy kohta vaihtaa kahden metrin talutin vähän pidempään. :D

      Poista
  5. Onpas Tomu hieno! Ja ihana lelukätkö, meiltä tuppaa myös löytymään noita kätköjä sohvan ja sängyn alta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi selvästi ottaa sohvasta jalat kokonaan pois niin sen alle ei kertyisi leluvarastoa. :D

      Poista
  6. Voi että Tomu on komea! Minulla pientä taukoa ollut täältä bloggerista, joten jäänyt huomaamatta että teille tällainen upeus tullut.

    Meillä on onneksi sellainen sohva, ettei sen alle pääse leluja piilottelemaan :D Sen sijaan Huoli piilottelee välillä lelujansa terraarion taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnekas. :D Tomu kyllä komistuu koko ajan ja kasvaakin kuin rikkaruoho.

      Poista