perjantai 7. elokuuta 2015

Ahne

Suurin osa blogin lukijoista varmaan tietää, että Eemeli on hyvin, hyvin ahne. Se ei ole ikinä kieltäytynyt syömästä mitään ruokaa jota sen kuppiin on laitettu. Sille tulee kalasta, tai ainakin silakasta ja muikusta, huono olo, ja silti se syö kupin tyhjäksi ja vielä nuolee puhtaaksi. Se varastaa ruokaa pöydältä, nuolee lautaset ja kattilat ja yrittää syöksyä muiden kissojen kupeille heti kun on itse syönyt. Sen saa huijattua syömään vihanneksia, jos sille antaa ensin palasia jotain herkkua ja lopuksi samanlaisen palan kasvista, koska se innostuu ruuasta niin paljon ettei ehdi maistaa mitään. Eemelin ahneudesta saatiin nyt myös kuvamateriaalia.


Jep, Eemeli tosiaankin roikkuu ilmassa hampaat kanansiipeen upotettuna. Meidän oli tarkoitus antaa Tomulle kanansiipi, mutta sillä syöminen meni leikkimiseksi, joten hetken aivopieruna ajattelin että se voisi oppia katsomalla mallia Eemelistä jos annan kollin syödä ihan vähän siiven päätä. Eemeli sitten tietenkin nappasi siivestä ihan kunnolla kiinni, alkoi murista muille kissoille eikä päästänyt millään irti. Eemelin suuhun se siipi sitten meni.

9 kommenttia:

  1. Mutkun nälkä on niin kauhea.... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on, se on hirveää että pieniä kissapoikia pidetään nälässä! :D

      Poista
  2. Hihii, tuo kuva on niiiiin paras!! :DD Kunnon piraija! Ehkä tähän liittyi toisenlainen opetus, nyt Tomu voisi syödä siiven kiltisti, ettei Eemeli syö sitä sen puolesta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan että Tomu ei osaa yhtään puolustaa resurssejaan, se vaan antaisi aikuisten kävellä sen kupille eikä sanoisi mitään. :D

      Poista
  3. Hahaha! Repesin ihan tyystin tolle kuvalle! :;DDDD Voi Eemeli, oot kunnon ahmatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin repesin aika huolella kun tajusin että Eemeli ei tosiaan aio päästää irti. Varsinainen porsas kissan vaatteissa. :D

      Poista
  4. Kissa tietää, mitä tahtoo! Meidän ruoka on _meidän_. Hyvä, Eemeli<3
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, eihän sitä ruokaa nyt vaan voi päästää menemään!

      Poista
  5. Tilannekuva, parhaimmillaan :)

    VastaaPoista