sunnuntai 9. elokuuta 2015

Raakaruokamyyttejä osa 1: raaka on kallista


Nimestäkin varmaan voi päätellä, että Raakaruokamyyttejä-sarjassa käydään läpi yleisimpiä raakaruokamyyttejä. Ensimmäisenä takerrutaan siihen, että raakaruoka ei ole monelle vaihtoehto koska se on liian kallista. Verrataan hyvin koostetun raakaruuan kuukausihintaa märkä- ja kuivaruuan vastaavaan kuukausihintaan. Lisäksi lopuksi pohditaan selvitettyjä hintoja ja niiden eroja. Teollisessa ruuassa käytetään Zooplussan hintoja jos ei toisin mainita ja ruokia annetaan pakkauksessa suositeltu määrä.


Raakaruuan hinta

Jos ruokkisin 4-kiloisen kissan mahdollisimman halvalla mutta kohtuullisen hyvällä raakaruualla, ja pakastin olisi kohtuullisen tilava, ottaisin Kennel-Rehulta 5 kg broilerin jauhelihaa, 10 kg naudan pentujauhelihaa ja 9 kg possunsydämiä ja sekoittaisin tuossa suhteessa yhteen. Tuloksena olisi peruspöperö, joka maksaa 3,20 e/kg. Ruokaa kuluu nelikiloisella keskimäärin 125 g päivässä, joten kuukausihinnaksi tulisi siis 12 euroa.

Napataan tähän mukaan vielä Kennel-Rehulta merilevä (0,06 e/kk), Vauhti-Raksulta luumurske (0,54 e/kk), lähikaupasta naudanmaksa (noin 0,50 e/kk), Probalansin BE-liuos (0,66 e/kk peruskissan annostuksella), Biotiini Forte rakeet (0,22 e/kk) ja Möllerin kalanmaksaöljy (2,70 e/kk). Tässä ruuassa on aika vähän hammastyötä, niin heitetään päälle vielä palanen possunrustoa kaksi kertaa viikossa (1,10 e/kk). Saadaan ruokavalio, joka maksaa kuussa noin 17,80 e. Jos halutaan päästä vielä halvemmalla, voidaan vaihtaa Möllerin kalanmaksaöljy Milkan vastaavaan (0,42 e/kk), jolloin kuukausihinnaksi tulee 15,50 e.


Märkäruuan hinta


Märkäruoka on kallista. Esimerkiski Whiskasin Delicate Cuisine -ruualla (5,38 e/kg) kuukausihinnaksi tulisi 48 euroa. Gourmet Perlellä (5,87 e/kg) ruokkiminen maksaisi 45 euroa ja Sheba Cuisinella (11,16 e/kg) 71 euroa (keskiarvo ruokintasuosituksesta). Royal Caninin ja Hill'sin märkäruokien (noin 10 e/kg) kuukausihinta pyörii myös 70 euron tietämillä. Thrive (jota tosin vähärasvaisuuden takia ei kannata syöttää ainoana ruokana) maksaisi huikeat 94 euroa kuukaudessa!

Ainoastaan halvimmat Xtran tölkit (1,18 e/kg)* tulevat kuukaudessa halvemmaksi kuin raakaruoka. Jo Rainbown (1,73 e/kg)* ja Pirkankin (1,88 e/kg)** isot tölkit maksavat kuukaudessa enemmän kuin raakaruoka, puhumattakaan Latzin (2,73 e/kg)*, Whiskasin (2,50 e/kg), Kitekatin (2,23 e/kg)* ja Mjaun (3,13 e/kg)* tölkeistä (tai siis Mjaun tapauksessa tetroista). Märkäruuan kilohinnan täytyisi olla noin 1,70 euroa, jotta märkäruoka maksaisi kuukaudessa yhtä vähän kuin raakaruoka. Tähän ei kovin moni ruokalaatu pääse. Raakaruuan hinta on siis kilpailukykyinen kaikkein halvimpienkin märkäruokien kanssa.


Kuivaruuan hinta


Kuivaruuassa on enemmän vaihtoehtoja jotta päästään samaan hintaluokkaan raakaruuan kanssa. Kissan syöttäminen pelkästään Whiskas Indoor Chicken -ruualla (4,51 euroa/kg) maksaisi 6,10 euroa ja Kitekatilla (3,22 euroa/kg) 5,98 euroa kuussa. Purina ONElla (5,33 e/kg) ruokakulut olisivat 10,40 euroa ja Perfect Fitillä (5,86 e/kg) 9,70 euroa. Kun siirrytään kalliimpiin merkkeihin, tilanne kuitenkin muuttuu.  Bozita (7,50 e/kg, ruokintasuositus arvioitu) maksaisi 19,10 euroa kuussa, Royal Caninin leikatuille kissoille tarkotettu ruoka (10,00 e/kg) 18 euroa. Hill'sin Hairball Control -pikkupusseilla (13,30 e/kg) kuukausihinnaksi tulisi jo 23 euroa. Samoihin hintoihin menee mm. Eukanuba pikkupusseissa, Orijen sekä eläinlääkäriasemien ruuat. Raakaruoka siis tulee kalliimmaksi kuin halvimpien kuivaruokien syöttäminen, mutta selvästi halvemmaksi kuin eläinkaupparuuat.


Pohdinta

Näyttäisi siltä, että keskimäärin halvin ruokintamuoto on kuivaruoka, jota seuraa raakaruoka ja selvästi kallein ruokintatapa on märkäruuan syöttäminen. Koska tämä on ruokinnan suhteen raakaruokablogi, jossa perehdytään kissan terveyteen, minun täytyy kuitenkin muistuttaa, että hiilihydraatit, joita kuivaruuassa on runsaasti, eivät ole kissalle terveellisiä, vaan ne lisäävät diabeteksen, virtsakivien sekä hammaskiven riskiä. Virtsakivien riskiä edelleen pahentaa nappulan kuivuus. Kannattaa myös pohtia, mistä kuiva- ja märkäruuan hintaero syntyy. Miksi kissan syöttäminen esim. Kitekatin pusseilla maksaa yli 26 euroa kuussa mutta saman merkin raksuilla päästään alle viiden euron? Osittain hintaero johtuu varmasti kuivaruuan pienemmistä säilytys- ja kuljetuskustannuksista, mutta suuri merkitys on myös ruuan laadulla. Halvoissa kuivaruuissa on pääasiassa kasviperäisiä tuotteita, kun taas halvimmissakin märkäruuissa on enimmäkseen lihaa ja eläinperäisiä tuotteita.

Jos kuivaruokaa (ja myös märkäruokaa) taas verrataan raakaruokaan, jälkimmäisessä on selkeä ja erittäin iso etu: laadukkuus. Edullisessa kuivaruuassa on niin vähän proteiinia, että se ei kykene ylläpitämään lihaskasvua. Esimerkiksi Kitekatin ruuissa on 28 % proteiinia, joten 60 grammaa kuivaruokaa syövä 4-kiloinen kissa saa päivässä vain 16,8 grammaa proteiinia, kun tarve kuivaruualla olisi vähintään 21 grammaa***. Tuostakin proteiinista osa on kasviperäistä, joten välttämättömien aminohappojen saanti voi olla riittämätöntä. Tässä koostetulla raakaruokavaliolla taas saataisiin sama reilu 16 grammaa laadukasta eläinperäistä proteiinia päivässä, joka paremman hyödynnettävyytensä ja aminohappokoostumuksensa ansiosta riittää ylläpitoon ihan mukavasti.

Kuivaruokaa ja raakaruokaa verrattaessa takerrun myös siihen, että vaikka esimerkiksi Kitekat-kuivaruoka on reilusti halvempaa kuin raakaruoka, erotus on kuitenkin vain 9 euroa kuukaudessa. Tuo muutaman euron lisäpanostus kuukaudessa voi säästää satoja tai tuhansia euroja eläinlääkärikuluissa.


Yhteenveto

Raakaruoka on selvästi märkäruokavaliota ja kalliimpia kuivaruokia edullisempi ratkaisu. Laadukkaan raakaruokavalion saa koostettua erittäin halvalla, jos vain on tarkka siitä, mitä ja mistä ostaa. Yhden kissan tasapainoinen raakaruokinta maksaakin halvimmillaan noin 15 euroa kuukaudessa. Raakaruokavalion kalleus on siis selvä myytti.

* Lähde: Foodie.fi
** Lähde: ruoka.citymarket.fi
*** Lähde: Laflamme DP & Hannah SS (2013) Discrepancy between use of lean body mass or nitrogen balance to determine protein requirements for adult cats. Journal of feline medicine and surgery 15:691-697.

10 kommenttia:

  1. "kun taas halvimmissakin märkäruuissa on enimmäkseen lihaa ja eläinperäisiä tuotteita" Kehtaan olla vähän mieltä, kyllä ne lihapitoisuudet aika surkeita noissa perusmarkettiruuissa on. Ja sekin, että päätyykö niihin juuri mitään oikeaa lihaa, vai onko vaan mössöä.

    Hyvä artikkeli - herätti vähän itseäkin, joka märkäruualla meen kissojen kanssa (eläinkaupan), että raakaruoka voisi tulla halvemmaksikin. Isompaa pakastinta odotellessa... Mutta olisin itse ehkä ottanut esille kanssa esim. markettiruokien sisältämän vehnän ja usein myös sokerin, sekä puutteelliset vitamiinit sekä hivenaineet. Vehnä lisää riskiä virtsakiteisiin, mikä on oikeasti todella inhottava kissalle ja lisäksi eläinlääkäri on kallista - voin kertoa, että tulee paljon halvemmaksi antaa hyvää ruokaa kuin maksaa usean sadan euron el-laskuja. Lisäksi puutteet vitamiineista ja hivenaineista lisää taas riskejä eri sairauksiin, joten hyvällä ruokavaliolla voi eläinlääkärikuluissa säästämisen lisäksi ennaltaehkäistä sitä, että kissa kuolisi liian nuorena johonkin sairauteen.

    Mutta kiitos tästä! Oli kiinnostava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihaa halvoista märkäruuista ei taatusti juuri löydykään, mutta jotain eläinperäistä niistä on kuitenkin suurin osa. Esimerkiksi yhden Kitekatin ruuan sisältö on "liha ja lihan sivutuotteet (mm. 4% ankkaa), viljat, kivennäisaineet". Tuo prosentti kertoo, miten paljon ruuassa on kyseisen eläimen lihaa, mutta koska nuo eläinperäiset tuotteet mainitaan ensimmäisenä eikä kasvisperäisiä tuotteita ole pilkottu useampaan osaan luettelossa, suurin osa ruuasta on tosiaan jotain eläinperäistä. Ainesosaluettelon perusteella niitä eläinperäisiä täytyy pakosta olla vähintään noin puolet. Saman merkin kuivaruuan sisältö taas on tämä: "viljat, liha ja lihan sivutuotteet, kasviperäiset sivutuotteet, kasviproteiiniuutteet, öljyt ja rasvat, kivennäisaineet, kasvikset". Tuossa taas on mainittu viljat ensimmäisenä ja kasviperäisiä tuotteita on vielä pilkottu, joten ruuasta esimerkiksi 80 % saattaa hyvin olla jotakin kasviperäistä. Taatusti kummassakaan ruuassa eläinperäiset tuotteet eivät ole laadukasta lihaa, vaan pääasiassa niitä kehnoja sivutuotteita.

      Huonolaatuisten ruokien terveysvaikutuksista olisi tosiaan voinut kirjoittaa enemmän (koska siitä tosiaan tulee varmasti iso osa raakaruokavalion säästöistä), mutta musta tuntu jo nyt että paasaan kuivaruokien suhteen, joten se sitten jäi pois. :D Kiitos vinkistä, voisinkin jossain vaiheessa kirjoittaa erillisen jutun ravinnon vaikutuksesta terveyteen!

      Poista
  2. Mainiota asiaa! Raakailu on parhaimmillaan noin edullista, mutta ainakin meillä ostettavien tuotteiden kilohinnat huitelevat 4-7e/kilo, kun ei pienen pakastimen takia esim. Kennelrehun suurpakkauksia voida ostaa. Mutta eipä silti tule ainakaan yhtään kalliimmaksi kuin märkäruokaruokinta! Viime kuussakin meni melkein enemmän rahaa aktivointiraksukokoelman (merkkinä Thrive) täydentämiseen kuin lihaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samaten meillä, ruuan keskikilohinta pyörii varmaan 5-6 euron välillä, mutta tosiaan paljon halvemmallakin on mahdollista päästä. Jouduttiin syöttämään jonkin aikaa pennulle märkäruokaa ja seitiä, ja kyllä siinä euronkuvat vilisivät silmien edessä kun kantoi kotiin niitä märkäruokapakkauksia jotka hupenivat aina muutamassa päivässä. :D

      Poista
  3. Tosi hyvä kirjoitus! Hinnasta puhuttaessa on tosiaan hyvä ottaa huomioon myös hinta, minkä kissa maksaa terveydellään. Raakaruoka tulee kaikin puolin halvemmaksi kuin teollinen. :)

    VastaaPoista
  4. Hienoa, kun laadit tällaisen kirjoituksen ja näit vaivaa vertaillessa eri ruokia! :)

    Olisi hyvä jos vertailuun olisi otettu myös mitä Royal Caninin ruokien hinnaksi tulee kissaa kohden. Ihmisille kun syötetään mielikuva, että marketin ruoat ovat huonoja, mutta tämä Royal Caninin ruoka on laadukasta ja ratkaisee kaikki ongelmat (valikoimasta löytyy eri rotuisille omansa ja on hammasraksuja ja vaikka mitä erikoisruokia sairauksiin ja vanhuuden vaivoihin.)
    Halusin ottaa tämän merkin esille, koska usein näkee keskusteluja, joissa kissa on sairastunut vaikkapa virtsakiviin ja tuomiona on syöttää tällaiselle kissalle sen loppuelämän ajan kallista Royal Caninin erikoisruokaa. Olisi hyvä jos ihmiset tietäisivät jo kissaa hankkiessaan millaisella ruokavaliolla he voisivat pitää kissansa todennäköisemmin terveenä ja edullisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa oli mainittu hyvin lyhyesti nuo Royal Caninin pari ruokaa, joilla tosiaan ruokintaan saa uppoamaan rahaa moninkertaisesti raakaruokaan verrattuna. :) Valitettavasti tosiaan RC yhdistyy monella mielikuvaan laadukkuudesta, varmastikin koska sitä markkinoidaan sellaisena. Olen ihan samaa mieltä, olisi hyvä jos heti kissaa hankkiessa välttyisi ainakin niiltä pahimmilta sudenkuopilta.

      Poista
  5. Hyvä vertailu!
    Tosin päästäkseen noin halvalla raakaruuan kanssa, pitäisi käytössä olla auto, jos kennelrehu ei satu pysähtymään ihan kotiovella (pyörällä tai julkisilla noiden suurine pakkausten kuljettaminen ei oikein onnistu).
    Itse pyrin pitämään lihojen kilohinnan 6 euron tietämillä (500g pötkylät eläinkaupoista ja tuoretta kivipiiraa ja sydämiä hallista). Meillä 3 kissaa syö päivässä puoli kiloa, eli kuukaudessa n.15 kg, hintaa tulee siis kuukaudessa n. 90e kolmea kissaa kohden. Jos joskus laiskottaa, tai on muuten niin kiireistä että joutuu turvautumaan lähi-Siwan lihoja, niin äkkiäpä lihojen keskikilohinta nousee, mutta on silti edullisempaa kuin märkäruualla ruokkiminen. Varsinkin jos sen märkäruuankin hakee siitä lähi-Siwasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, itsekin autottomana (ja ajokortittomana) tiedän tuon ongelman. Mä olen parhaimmillaan raahannut kymmenen kiloa pakasteita toiselta puolelta kaupunkia kävellen ja bussilla, ei ole elämä ilman autoa aina ihan helppoa. :D Suomessa on kuitenkin liikennekäytössä yli 2,6 miljoonaa autoa joten suurella osalla ihmisistä on käytössään auto tai lähipiirissä on joku jolta sellaista voi lainata. Kennel-Rehun pysäkeille voi myös kysellä kimppakyytejä esim. raakaruokintaryhmistä, luulen että pientä bensakorvausta vastaan kyyti autolta kotiin saattaisi ainakin isommissa kaupungeissa järjestyä. Aina tietenkään sekään ei onnistu, mutta onneksi marketin Oscar- ja Kennelpakaste-eläinlihatkin ovat kohtuullisen edullisia ja laadukkaita, ainakin teollisiin ruokiin verrattuna.

      Poista