keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Ihmetys ja kummastus

Tiistaina oli Kiiran ortopediaika, joten maanantai-iltana pakkasin Kiiran laukkuun ja lähdettiin matkaamaan Helsingin kautta Vantaalle serkkuni luokse. Junassa laitoin Kiiralle valjaat ja napsautin kiinni hihnan, koska ajattelin että neiti haluaisi matkustaa mieluummin niin kuin laukussa. Ensimmäisellä kerralla Kiira alkoi selvästi hermostua, joten palautin sen takaisin kuljetuskassiin. Kiira alkoi kuitenkin protestoida, joten päästin sen uudestaan ulos ja sitten se makasikin viereisellä penkillä suurimman osan matkasta.



Serkkuni luona Kiira kiersi ensin asunnon muutamaan otteeseen ja sen jälkeen alkoi pörrätä meidän luona. Se keksi tietysti heti, että keittiön kaapit ja vaatekaapit saa auki, joten sain aika monta kertaa kieltää niiden räpeltämisestä. Ensimmäisenä iltana se myös jostakin syystä meni usein johonkin toiseen huoneeseen ja alkoi huutaa. Ehkäpä neidillä oli ikävä muita kissoja ja ihmis-isiä tai sitten sillä oli vain tylsää. Kiira oli myös todella huomionkipeä, vielä enemmän kuin normaalisti. Molempina iltoina se heittäytyi mun viereen sohvalle rapsutettavaksi ja jopa jäi siihen torkkumaan sittenkin kun en jaksanut enää silittää.


Tiistaina lähdettiin sitten taas reissuun kohti Helsinkiä. Ortopedi rauhoitti Kiiran ja sitten neiti kuvattiin ja tunnusteltiin. Iloinen uutinen: polvessa ei ole mitään vikaa! Myös selkä oli kuvissa ihan normaali ja, outoa kyllä, ortopedin mielestä myös Kiiran lonkat ovat ihan normaalit. Lonkkamaljat olivat ortopedin mukaan ehkä hieman matalat, mutta tiiviit eikä nivelrikkomuutoksia ollut. Kaksi vuotta sitten kuvista oli diagnosoitu lievä dysplasia ja alkava nivelrikko ja nyt asiantuntijan mukaan lonkat olivat ihan terveet, joten olin todella hämmentynyt.

Vertasin Kiiran lonkista otettuja kuvia, ja vaikka en osaa katsoa lonkkakuvia, minusta ne (tarkkuutta lukuunottamatta) näyttävät täsmälleen samanlaisilta.

Vasemmalla vanha, oikealla uusi.
Kaksi vuotta sitten otetussa kuvassa itseasiassa vasemman (siis kuvassa vasemman) reisiluun pää on mielestäni jopa pyöreämpi ja uudessa vähän muhkuraisempi, joten minusta on hassua että kuvista lausutut diagnoosit eroavat vieläpä näin päin.

Ortopedin mielestä Kiira on luustoltaan ja niveliltään täysin terve, eikä se tarvitse fysio- tai laserterapiaa tai mitään muutakaan hoitoa. Minä jäin kuitenkin ihmettelemään, että miten se voi olla kipeä jos se on kerran terve. Kiiran oireet voisinkin vielä kuvitella itse, mutta en sitä että se on ollut eläinlääkärillä selästä jäykkä ja kipeä, fysioterapeutilla lonkista jäykkä ja kipeä ja se ei ole antanut venyttää lonkkia täyttä liikerataa. Laitoin sähköpostilla kuvat Kiiraa viimeksi Pet-Vetissä hoitaneelle eläinlääkärille ja ilmaisin hämmästykseni. Hänen mielestään röntgenkuvat ovat vain osa diagnoosia, eivätkä puhtaat kuvat tarkoita välttämättä että kissa on terve, koska röntgenissä näkyy vain luuston tila. Aiotaan siis jatkossakin käydä hoidossa silloin kun minusta tuntuu että Kiira on kipeä, koska se saattaa hyvin pitää paikkaansa, ja on parempi hoitaa kuvitteellista kipua kuin olla hoitamatta todellista. Ainakin tämän kuvauksen perusteella voin todeta, että Kiiran agilityharrastusta ja muuta liikuntaa tuskin tarvitsee rajoittaa!

Eläinlääkärikäynnin jälkeen palattiin pöhnäisen Kiiran kanssa serkun luo. Viime metreillä Kiira nosti kantokassissa jo vähän päätä, mutta sitten rauhallisissa sisäoloissa makasi vielä pitkään viltillä peiton alla.


Tässä vaiheessa Kiira oli vielä ihan tillintallin ja sen silmärefleksit olivat hitaat. Kuitenkin kun nousin hakemaan nenäliinan keittiöstä, huomasin takaisin tullessa että Kiira oli (juuri ja juuri pystyssä pysyen) hoippunut perääni. Laitoin neidin uudestaan peiton alle ja siihen se jäi taas makaamaan melko tiedottomana. Puolisen tuntia sen jälkeen menin käymään vessassa ja löysin pikkukisun makaamasta vessan oven edestä. Sen jälkeen se ei enää malttanutkaan jäädä viltille, vaan yritti koko ajan pystyyn. Sylissä se kuitenkin malttoi nukkua vielä melkein pari tuntia. Aikas ihana mamman mussukka. ♥


Alkuillasta neiti oli jo sen verran hereillä, että se ei enää jaksanut maata, vaan istui sohvalla ja matolla ja tuli jopa keittiöön kerjäämään ruokaa. Ilme kuitenkin paljasti että neiti on vielä ihan muissa maailmoissa.

"No en oo enää yhtään pöhnässä, anna ruokaa!"

Nelisen tuntia eläinlääkäriltä kotiutumisen jälkeen uskalsin antaa Kiiralle ruokaa ja myöhemmin illalla se oli jo ihan oma itsensä. Ilta kului taas mun vieressä rapsutuksia vaatien.


Takaisintulomatkalla junassa Kiira oli aiempaa hermostuneempi ja nostin sen useamman kerran takaisin kantokassiin. Aina hetken kökötyksen jälkeen se kuitenkin halusi uudestaan ulos ja loppumatkasta neiti vietti sitten noin tunnin viereisellä penkillä. Neidistä on kyllä tullut todella helppo ja rohkea matkustaja.


16 kommenttia:

  1. Onpa omituista, mutta onneksi ei mikään ole ainakaan mennyt pahemmaksi! Reipas Kiira :)

    VastaaPoista
  2. Voi Kiiraa kun on ihan pihalla! :D
    Melkoinen laatuero vanhan ja uuden lonkkakuvan välillä, vissiin tuollakin alalla tekniikka porskuttaa melkoisella tahdilla eteenpäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä eläinklinikalla on huipputason röntgenlaitteet, että valitettavasti suurimmassa osassa paikoista kuvat ovat laadultaan samanlaisia kuin tuo vasemmanpuoleinen. :|

      Poista
  3. Nukutuksen jälkeen on niin pimee olo. Minä koin sen eilen elämäni ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) kerran. Mutta olit sä rohkea junassa Kiira! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todella hämmentävää, onneksi sentään oli mamma turvana! Ja mikäs tässä matkustaessa, penkillä on paljon mukavampaa kuin kassissa vaikka välillä vähän jännittääkin! - Kiira

      Poista
  4. Hienost Kiira matkustat, melkein kuin Rufus! Onpas hämmentävä ortopedi ollut kyseessä kun puhuu ihan eri juttuja kuin toiset lääkärit, hmm.. No onneksi hoidoista ei ole haittaakaan joten ehkä niitä on hyvä jatkaa jos se tuntuu Kiiraa helpottavan oli ongelmaa tai ei :) Kiva silti että matka sujui hyvin ilman ongelmia! Hyviä agilityharjoituksia :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä nyt tulin siihen tulokseen että jos minusta Kiira näyttää kipeältä, sen kanssa mennään hoitoon ihan riippumatta ortopedin mielipiteestä. Paljon mielummin kuitenkin tuhlaan rahaa turhiin hoitoihin kun jätän hoitamatta oikeat kivut. Kiiran kanssa on kyllä nykyään todella mukava matkustaa!

      Poista
  5. Onpa Kiira reipas matkaaja. Aika hämäävä nuo erilaiset kommentit lääkäreiltä, mutta pakko se maallikon on uskoa.

    VastaaPoista
  6. Söpö ja reipas Kiira! Aika jännittäviä diagnooseja kyllä, mutta toisaalta tosiaan erittäin hyvä, jos luusto näyttää röntgenissä terveeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Vaikka lonkissa olisikin jotain ongelmaa, se sentään kertoo siitä että esim. mahdollinen nivelrikko ei ole niin paha, että se olisi alkanut vaurioittaa luuta.

      Poista
  7. Tosi erikoista! Kiva kun sait vakilääkärin mielipiteen asiasta näin pian! Kuvauksesi perusteella jotain vikaa siellä todella kuitenkin on ja jos laserhoidotkin on auttaneet jne. Erikoista, että erikoislääkäri taasen oli toista mieltä ja jos luustokin näyttää terveeltä. :D Tosiaan, kannattaa nyt mennä siten miltä sinusta tuntuu. Jos laserista on ollut apua, sitä kannattaa käyttää tarvittaessa. :)

    Silityksiä ja rapsuja kauniille ja reippaalle Kiiralle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueskelin vielä myöhemmin lisää aiheesta ja selvitin että esim. nivelrikko ei oikeasti näy röntgenkuvissa, vaan nivelrikon myöhemmin aiheuttamat luustovauriot näkyvät. Monesta eri lähteestä löysin myös sen tiedon, että kipu ja röntgenkuva eivät välttämättä vastaa yhtään toisiaan, vaan todella huonolonkkainen voi olla ihan kivuton ja normaalilonkkainen todella kipeä. On siis varmaan kuitenkin parempi hoitaa oireita kuin jättää hoitamatta. Rapsutukset välitetty. ♥

      Poista
  8. No mutta sieltähän tuli hyviä uutisia! Tietää ainakin, että mistään hirveän vakavasta ongelmasta ei ole kysymys ja voi ottaa hoitoja tarpeen mukaan.

    VastaaPoista