perjantai 4. syyskuuta 2015

Kiira koroketreeneissä

Muistatteko aiemman postauksen, jossa harjoiteltiin Kiiran kanssa perusasentoa korokkeen (= pahvilaatikon) avulla? Silloin muutaman minuutin treenikertoja oli takana kolme, nyt ehkä kymmenen. Näin hienosti Kiira osaa nyt!

(Pahoittelen huonoa kuvanlaatua ja mun nuhaa.)

Kiira osaa siis nyt pyörähtää korokkeelle myös edestä, joka olikin välitavoite. Tähän päästiin jo muutama treenikerta sitten, mutta ne noin kolme lisäharjoitusta tarvittiin siihen, ettei Kiira jäädy laatikon viereen vaan tulee aina reippaasti laatikon päälle. Näin jälkikäteen videolta huomaa, että Kiira ei aina tule ihan suoraan. Luotan siihen että neiti suoristuu pikkuhiljaa itsestään, koska sen asento oli vino myös silloin kun harjoiteltiin vasta laatikon sivulta pyörähtämistä, eikä sen kanssa ole enää mitään ongelmaa.

Seuraavaksi olisi tarkoitus treenata laatikolle tuloa kauempaa ja saada siitä entistä nopeampaa. Laatikko myös häivytetään pois pikkuhiljaa niin että ensin harjoitellaan laatikolla, sitten vain sen kannella, sen jälkeen käännetään kansi ympäri, korvataan kansi samankokoisella pahvinpalalla ja (jos Kiira näitä välivaiheita tarvitsee) pienennetään pahvia pikkuhiljaa kunnes Kiira hakeutuu oikeaan paikkaan suhteessa muhun. Ollaan jo harjoiteltu pelkällä kannella (josta ei valitettavasti ole videota) ja Kiira on hakeutunut kannen päälle yhtä täsmällisesti kuin aina. Varsin fiksu pikkuneiti!

8 kommenttia:

  1. Hienosti Kiira osaa! Onko Kiiralle joku merkki tai sana vai mistä se tietää mitä häneltä odotetaan? - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiralle laatikko itsessään on merkki, mä en ohjaa sitä millään tavalla. Toistelen tuota "sivu"-sanaa, josta tulevaisuudessa tulee merkki perusasentoon tulemisesta, koska sitä tarvitaan viimeistään siinä vaiheessa kun laatikko on kokonaan häivytetty. :) Kiiralla nämä ulkoiset vihjeet ovat aina todella voimakkaita, jos sen opettaa tekemään jotain jonkin esineen läsnäollessa (esim. hajutunnistus purkeilla, pallon vierittäminen maaliin, kosketusalusta, tämä koroke), se suorittaa tosi tarkasti ja nopeasti vaikka edellisestä kerrasta olisi paljon aikaa.

      Poista
  2. Olipa ihanaa katseltavaa, taitava Kiira!! :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten hienosti Kiira menee laatikon päälle ja ottaa herkutkin niin nätisti ♥ Vautsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi vielä saada treenattua tuo namittaessa mangustiasentoon nouseminen pois, mutta toisaalta kissatoko ei ole kauhean tavoitteellista, joten haitanneeko tuo. :D

      Poista
  4. Vau, hienosti tuo sujuu. Meillä ei oikein ihmisellä eikä kissallakaan tahdo kärsivällisyys riittää uusiin temppuihin niin toistaseks vaan istutaan käskystä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiira on meidän porukan ykköstemppuilija, joka oppii nopeasti ja on jotenkin niin samalla aaltopituudella mun kanssa että harvoin minkään tempun opettamisen kanssa on suurempia vaikeuksia: ja jos on, niistä päästään yli viimeistään sisulla. :D

      Poista