keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Laatikko täynnä rakkautta

Meidän kissat rakastavat pahvilaatikoita, joka ei varmasti ole epätyypillistä kissoille. Pahvilaatikoissa leikitään, niissä nukutaan, niitä pureskellaan ja pahvinpalasia heitellään ympäri kämppää. Jokin aika sitten meille toimitettiin Amazonin tilaus (jossa tuli mm. tämä kirja gradua varten) ja kissat alkoivat tavoistaan poiketen nukkua ja loikoilla jatkuvasti toimituslaatikossa. Ja mikä parasta, yhdessä!

Eemeli nauttii pesusta.

Välillä Kiira nukkui laatikossa myös yksin.

Unikaverina joululahjaksi saatu vikisevä pehmohiiri.

Ja myöhemmin unia jatkettiin taas kaksin.



Tämän kokoista pahvilaatikkoa ei ole tarkoitettu kahden kissan säilytykseen, joten laatikko alkoi hajota.

Repsottava kulma.

Kunnes se eräänä päivänä oli niin huonokuntoinen, että se enää hädintuskin pysyi kasassa. Tämä ei kuitenkaan ollut kissojen mielestä silti mikään syy luopua laatikosta.



Eemeli valuu ulos laatikosta.

Ovat nuo viiruvarpaiset sisarukset vaan niin läheisiä ♥ 


Kirjoittelin viime postauksessa Eemelin motivaatio-ongelmasta ja nyt voisi todeta, että Mapustin taisi olla vain väsynyt, syystä tai toisesta. Tänään perusasentoon pyörähtäminen sujui taas näin hienosti. Kosketuskeppi on varmistamassa että Eemelillä on kivaa, nykyään en yleensä käytä sitä (vaikkakin sillä saa seuraamisesta todella tiivistä, pitäisi ehkä siis treenailla enemmän kepin kanssa). Kerran Eemeli pyörähtää vinoon ja seuraamisessa teen liian tiukan kurvin jolloin melkein astun Mapun tassujen päälle ja katti istahtaa, mutta ainakin otuksella oli kivaa!





4 kommenttia:

  1. Toi video muistutti mulle, että pitäis varmaan kokeilla pitkästä aikaa temppuilua meidän jengin kanssa. Ainakin aina nälkäinen Minttu varmaan antaisi tassua nyt nopeammin kuin minä herkkuja ja Nuttu voisi kaivata vähän aivotyöskentelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, ainakin meillä ihan parin minuutin treenaus (etenkin sheippaus) johtaa kahteen rättiväsyneeseen ja tyytyväiseen kissaan. :)

      Poista
  2. Suloisuudet! Meillä ei puhettakaan, että 2 kissaa menisi yhtä aikaa laatikkoon. :D Parhaimmat laatikot vallataan heti ja ulkopuolelle jääneet mulkoilevat ensin ehtinyttä syyttävästi ja jäävät lähettyville odottamaan, että laatikko vapautuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin yleensä Kiira vain mulkoilee laatikossa olevaa Eemeliä ja lähtee pois jos (ja kun :D) Maapu yrittää tunkea sen kanssa laatikkoon, mutta tämä oli nyt joku erikoislaatikko selkeästi. Koko viime syksy ja näköjään tämä alkutalvikin on kateilla mennyt söpöstellessä. Yleensä Kiira ei jaksa tai halua nukkua kauaa Eemelin vieressä, mutta nyt ehkä puolen vuoden ajan kissat ovat kihnuttaneet jatkuvasti vierekkäin. Hassut. :)

      Poista