tiistai 4. elokuuta 2015

Kauneudenhoitohankintoja

Meillä pöllyää karva. Tomu ei lyhyestä turkistaan juuri tiputa karvaa, mutta aikuisten puuhkaturkit senkin edestä. Silittäessä välillä melkein tukehtuu, kun irronneet karvat alkavat leijailla. Karstalla tai Furminaattorilla harjaamisesta ei ole mitään iloa, eikä peseminenkään auta. Jotenkin irtokarvaa olisi hyvä saada vähennettyä, joten marssin eläinkauppaan ja ostin kehutun Coat-Kingin. Samalla mukaan tarttuivat Millersin kynsileikkurit jo tylstyneiden toisenmerkkisten tilalle.



Parin käyttökerran perusteella voin sanoa, että Coat-King on toistaiseksi ainoa edes hiukan toimiva irtokarvanpoistaja jota ollaan koitettu. Eemelistä saatiin kummallakin kerralla harjattua puristettuna noin tennispallon kokoinen pallo karvaa, ja kun turkista nyppäsi, irtokarvoja tarttui käteen selvästi aiempaa vähemmän. Kahden tehokkaan harjauksen jälkeen kolmannella kerralla pohjavillaa lähti etenkin Kiirasta selvästi vähemmän, eli Coat-King tosiaan näyttäisi toimivan! Saa nähdä oheneeko meidän kodin kissankarvakuorrutus. :D

Millersin kynsileikkurit osoittautuivat myös todella hyväksi. Eemelillä on vähän huonolaatuisemmat kynnet kuin Kiiralla, ja kynnen kummaltakin puolelta usein lohkeaa lastuja leikatessa. Sehän on tietysti ihan normaalia, että kynnestä irtoaa päällikerroksia, mutta Eemelillä ne usein lohkeavat (sekä leikatessa että muutenkin) liian syvältä, joka ei varmastikaan tunnu kivalta. Nämä kynsileikkurit ovat kuitenkin niin terävät, että ne tosiaan leikkaavat eivätkä murra kynttä. Varsin onnistuneita ostoksia siis!

Kauneudenhoitoon pitääkin tietysti panostaa, kun meillä on tämän näköinen pikkuneiti.



Kanssablogistit, help! Blogger haalistaa kuvia ihan hirveästi, jos valitsen kooksi "erittäin suuri" ja jonkun verran kun kokona on "suuri". Onko teillä ollut sama ongelma ja jos on, miten korjasitte sen? Otin Google-plussan puolelta pikaparannukset pois, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Ärsyttää todella paljon, nämäkin kuvat ovat ihan eri näköisiä kuin koneella.

16 kommenttia:

  1. Tollanen coat-king mekin tarvitaan! Kissat vaihtaa just karvaa, ja kaneista toinen sai juuri turkin ylleen, kun toinen alkoi sitä tiputtamaan.. :D Arvostan myös sitä, että Kosmon lempparipaikka nukkumiseen on tietenkin vaatekaapit! Sinne se jättää siis kaikki irtokarvansa mun vaatteisiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata, mä olin jo täysin luopunut toivosta kaikkien epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen. Oi ei! :D Meillä taas ei ole kuivausrumpua, joten vaatteiden ja liinavaatteiden pesemisen jälkeen niissä on ihan tasan tarkkaan saman verran karvoja kuin ennen pesua. :D

      Poista
  2. Ai ,mä en oo huomannutkaan tuota väriongelmaa. Pitääkin katsoa vähän tarkemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tämä ongelma syystä tai toisesta korjautui juuri!

      Poista
  3. Hei, usein mulla on auttanut ihan yksinkertaisesti kuvatiedoston vaihtaminen sen kuvan kohdalla. Olen ladannut .png- tai .gif -tiedostoja äärimmäisen haalistuneista versioista, ja saanut näin värit ja syvyyden säilytettyä. Se on kyllä äärimmäisen ärsyttävä juttu joka tuntuu välillä aivan mahdottomalta. Kuvan muokkaaminen tummemmaksikaan ei auta yhtään, sillä juuri varjot tuntuvat haalistuvan joka tapauksessa. Toivottavasti auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin huonosti, tarkoitin että kannattaa muuttaa tiedostomuotoa, ja tallentaa kuvat ensin .png tai .gif -versioina koneelle tavallisen .jpg:n sijaan, ja sitten ladata bloggeriin. Gif muistaakseni muuttaa kuvaa hiukan rakeisemmaksi, mutta kuvan koon ollessa tarpeeksi suuri sekään ei vaikuta laatuun, ja värit kuitenkin säilyvät.

      Poista
    2. Kirjoitin huonosti, tarkoitin että kannattaa muuttaa tiedostomuotoa, ja tallentaa kuvat ensin .png tai .gif -versioina koneelle tavallisen .jpg:n sijaan, ja sitten ladata bloggeriin. Gif muistaakseni muuttaa kuvaa hiukan rakeisemmaksi, mutta kuvan koon ollessa tarpeeksi suuri sekään ei vaikuta laatuun, ja värit kuitenkin säilyvät.

      Poista
    3. Kun huomasin tuon ongelman, testasin myös png:tä, mutta sekään ei auttanut. Jpg siis näkyy editointi-ikkunassa ihan oikein, mutta esikatselussa ja tässä valmiissa tekstissä se on selvästi haaleampi. Png taas latautui jo valmiiksi haaleana Bloggeriin. Paitsi että hetkinen, ongelma on tainnut korjautua! En tiedä auttoiko pikaparannusten poistaminen käytöstä vasta jälkikäteen vai mikä on, mutta nyt kuvat ovat taas normaaleja. Jes!

      Poista
    4. Äh, ongelma korjautuikin vain tässä postauksessa. Yhdessä, joka on työn alla, kuvat ovat edelleen haaleita. Vieläpä niin, että ensimmäinen kuva on normaali ja loput haaleampia vaikka tiedostomuoto on sama. :D Huoh.

      Poista
  4. Hei, usein mulla on auttanut ihan yksinkertaisesti kuvatiedoston vaihtaminen sen kuvan kohdalla. Olen ladannut .png- tai .gif -tiedostoja äärimmäisen haalistuneista versioista, ja saanut näin värit ja syvyyden säilytettyä. Se on kyllä äärimmäisen ärsyttävä juttu joka tuntuu välillä aivan mahdottomalta. Kuvan muokkaaminen tummemmaksikaan ei auta yhtään, sillä juuri varjot tuntuvat haalistuvan joka tapauksessa. Toivottavasti auttaa!

    VastaaPoista
  5. Ei taideta sitten ihan turhaan kutsua Kingiksi! :D Meillä hassusti pitkäkarvainen Nora on se, josta lähtee vähiten karvaa. Rakusta lähti aiemmin tosi paljon, mutta sinkkilisän tulon jälkeen karvanlähtö väheni huomattavasti. Haikulla alkoi viime kuussa kova karvanlähtö, joka onneksi nyt tuntuu laantuvan pikkuhiljaa. :)

    Kaunis Kiira ♥ ♥ ♥

    Mie en ole huomannut kuvissa laatumuutoksia :o Sen sijaan youtube on tuntunut alentavan videon laatua parissa viime latauksessa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeastaan ihmettele että näiltä lähtee paljon karvaa kun turkit ovat todella paksuja, mutta vähäisempi karvanlähtö kyllä kelpaisi. Onneksi turkkikuningas näyttäisi tehoavan! :D Kiira on kyllä ihana nätti tyttönen. ♥

      Poista
  6. Kauneudenhoito varusteluliaji ja ehkä tarivtaan noita juttuja kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Meillä on lyhytkarvaisia kissoja joiden kanssa ei käydä näyttelyissä, ja silti meillä on pari karstaa, kolmet kynsisakset, joku huono pehmeä harja, Furminaattori, tuo Coat-King, kaksi eri kissashampoota ja vielä hajusteeton tiskiainekin kissojen kuurausta varten. :'D

      Poista
  7. Ihan mahtava postaus kiitos tästä! Minulle on parin viikon päästä tulossa ensimmäinen pitkäkarvainen kissa (vanhemmalla lyhyt turkki) ja olen nyt joutunut pähkäilemään kauneudenhoitovälinevalikoiman kanssa :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit! :) En osaa yhtään sanoa miten Coat-King toimii pitkän karvan kanssa, mutta luulisin että tuo tiheä versio voisi sopia pitkällekin turkille. Meilläkin kuitenkin Kiiran selkäpuolen karvat ovat ehkäpä viisisenttisiä ja mahakarvat vielä paljon pidempiä, joten ei tuo mikään kovin ohutturkkinen ole.

      Poista