torstai 27. elokuuta 2015

Tomu jäässä

Jokin aika sitten meillä oli todella lämmin. Kuumuudesta huolimatta kissat viettivät paljon aikaa parvekkeella, joka oli sillä hetkellä asunnon lämpimin paikka. Olin nähnyt videon, jossa kissoille tehtiin ilmapallon avulla jäästä puolipallo, joka toimi viilentimenä ja nesteyttävänä aktivointikeinona. Meillä ei ole ilmapalloja eikä edes pakkasessa tilaa moiselle viritykselle, mutta ajattelin hyödyntää ideaa ja laittaa esille pari jääpalaa, jos joku innostuisi maistelemaan niitä. Kukaan ei käynyt nuolemassa jääpaloja, mutta Tomu kyllä innostui niistä.


Tuota videolla näkyvää tökkimistä kesti reilu viisi minuuttia. Sen jälkeen Tomu kyllästyi tökkimiseen mutta jäi vahtimaan jääpaloja, jos ne vaikka tekevätkin jotain jännää. Ipana napotti jääpalojen vieressä siihen saakka, että ne olivat täysin sulaneet. Pelkkä vesi ei ollut enää viihdyttävää, joten Tomu lähti uusiin seikkailuihin. Aktivointikeinona jäät kyllä selvästi toimivat paremmin kuin hyvin!

"Hitsi miten jännää!"

"No mitäs ne nyt tekevät?"

"Hohhoijaa" -Kiira

Lopuksi vielä neidistä kuva poseeraamassa parvekkeella. On se vaan nätti ♥ Tänään käytiin taas laseroitavana (ja samalla reissuilla myös ell-aseman vieressä eläinkaupassa ruokaostoksilla), ja neiti sai kehuja reippaudesta ja kauniista turkista. Kiira taisi tosin myös pahoittaa monta mieltä, kun hoitajat ja eläinkaupan myyjät yrittivät houkutella neitiä luokse silitettäväksi ja Kiira kohtelee kaikkia ihmisiä (minua ja miestä lukuunottamatta) kuin ilmaa. :D



8 kommenttia:

  1. Oho, aika kauan jaksoi viihtyä jääpalojen äärellä. Pitääpä joskus kokeilla, mitä meidän kissat tuumaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on nää pennut vähän tälläisiä, meillä aikuiset kävivät vain pyörähtämässä jääpalalautasen vieressä ja tulivat siihen tulokseen että jääpalat ovat ihan tylsiä. :D Kannattaa kuitenkin kokeilla!

      Poista
  2. Onko nuo Tomu kokeilemisen arvoisia? Minua ehkä voisi kiehtoa. - Max

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs jääpalat jaksoivat kiehtoa Tomua! Pöpökin ekalla kerralla jaksoi niitä vähän aikaa tökkiä, mutta kovin pitkä ei ollut ilo. Tosi nätti kuva Kiirasta, mitkä silmät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöpöllä saattaa olla aivojen kehitys jo vähän pidemmällä kuin Tomulla. :D Kiira on kyllä nätti tyttö. ♥

      Poista
  4. Pienen pojan elämä on ihmeellisyyksiä täynnä! ♥ Siinä kului ainakin aika kivasti. :D Iiks kun Kiira on niin nättinä, niin lumoavat simmut ja turkki näyttää niin pehmeältä! ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentujen elämä on kyllä ihan parasta, saa vaan syödä ihan hirveästi ja kaikki on uutta ja jännittävää! :D Neidin turkki on tosi silkkinen, kiva että se välittyy kuvassakin. ♥

      Poista